

Ylikomisario Jari Taponen aiheutti 2017 Twitterissä syvää hämmennystä esittämällä terroristiksi saakka radikalisoituneita turvapaikanhakijoita suomalaisiin kouluihin.
Viikon 41/2023 luetuin
Ylikomisario Taponen pakeni Twitteristä – huomautus harhaanjohtavien tietojen levittämisestä oli liikaa
Katujengien olemassaolon kiistäjänä tunnettu helsinkiläispoliisi on poistunut Twitteristä (nykyinen X). Harhaanjohtavien tietojen levittämisestä saatu yhteisöhuomatus näyttää olleen hänelle liikaa. Taponen ei jäänyt vastaamaan saamaansa kritiikkiin vaan poisti Twitter-tilinsä kokonaan.
Helsingin poliisin ennaltaehkäisevää toimintaa johtava ylikomisario Jari Taponen on jo lähes vuosikymmenen ajan tullut tunnetuksi katujengidenialistina, joka on pitkään ja sitkeästi kieltänyt, että katujengejä on olemassa Suomessa.
Ylikomisario Taponen kiisti katujengiongelman vielä siinäkin vaiheessa, kun Helsingin käräjäoikeus antoi maahanmuuttajengin johtohahmoille pitkät tuomiot vakavista rikoksista ja käytti tuomioiden koventamisperusteena sitä, että rikokset oli tehty osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.
Ei usko katujengeihin – työnä jengien ehkäiseminen
Taposen sitkeä denialismi on ollut sitäkin hämmästyttävämpää, koska hän johtaa Helsingin poliisin ennaltaehkäisevää toimintaa, jonka pitäisi nimenomaan “estää uusien katujengien muodostuminen, purkaa olemassa olevia jengejä ja auttaa nuoria irti katujengitoiminnasta”.
Jari Taponen on saanut Helsingin kaupungilta kultaisen Helsinki-mitalin palkinnoksi työstään poliisina. Palkinnon perusteluissa kerrotaan, että “Taposen johdolla Helsingin poliisin ymmärrys eriarvoistumisesta ja radikalismista on laajentunut merkittävästi”.
Nyt virkatili poistettu
Ylikomisario Taponen on osallistunut ahkerasti yhteiskunnalliseen keskusteluun Twitterissä virkatiliään käyttäen. Hänen Twitter-tilinsä oli aiemmin mukana Helsingin poliisilaitoksen sosiaalisen median tilien luettelossa. Nyt sitä ei siellä enää näy. Taposen virkatili on poistettu myös Twitteristä.
Reilu viikko sitten ylikomisario Taponen postasi Twitteriin tilastokaavion, jonka perusteella hän väitti, että “elämme aikaa, jolloin nuoren riski joutua väkivallan kohteeksi on historian pienin”. Taposen tarkoituksena oli ilmeisesti vähätellä käynnissä olevaa keskustelua maahanmuuttajataustaisten katujengien väkivaltarikollisuudesta.
Faktantarkistajat oikaisivat yhteisöhuomautuksella
Taposen keskustelunavaukseen ilmestyi yhteisöhuomautus, jossa kerrottiin, että Taposen käyttämä – ilmeisesti kouluterveyskyselystä otettu – kaavio mittaa vain nuorten kokemuksia, ei todellista väkivallan riskiä.
Yhteisöhuomautukset ovat Twitterin ominaisuus, jonka avulla faktantarkistajat voivat tarjota lisätietoa väitteisiin, jotka ovat harhaanjohtavia tai sisältävät väärää tietoa. Ylikomisario Taponen ei arvostanut saamaansa yhteisöhuomautusta.
– Onko tosiaan niin, että kuka tahansa voi lisätä disinformaatiota kenen tahansa julkaisuun? Taponen kysyi Twitterissä.
Taposen kanssa paljon väitellyt somekeskustelija Mika Merano tarjoutui selittämään asian:
– Jari hyvä, selitän sinulle. Se tarkoittaa sitä, että sinä jaoit disinformaatiota.
Ylikomisario Taponen ei tykännyt myöskään Meranon kommentista. Hän ei jäänyt vastaamaan saamaansa kritiikkiin vaan esti Meranon. Lopulta Taponen päätti poistaa Twitter-tilinsä kokonaan, jolloin kukaan ei enää näe, että hän on saanut yhteisöhuomautuksen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mika Merano nuorisoväkivalta yhteisöhuomatus katujengit disinformaatio Helsingin poliisi Sosiaalinen media Faktantarkistus Jari Taponen Denialismi Twitter
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nettipoliisi Taposelta erikoinen selitys kiihkouskovaisten muslimien väkivaltaisuuksiin

Ylikomisario Taponen: “Helsingissä ei vieläkään ole katujengejä” – kollegat täysin eri mieltä

Tilannekuva haltuun: Humanitaarinen maahanmuutto täytyy viimeistään nyt tunnistaa keskeisimmäksi jengirikollisuuden ja jengiytymisen syyksi

Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen jälleen otsikoissa – vähättelee katujengiongelmaa Twitterissä virkatilillään

Sisäministeri Rantanen: Maahanmuutto, huono integraatio ja rikollisuus liittyvät yhteen – ”Ratkaisu löytyy, kun tunnistat ja tunnustat ongelman”

STT:n harhaanjohtava juttu kuluttajabarometrista johti valtavaan vääntöön somessa – kohuttu skottitoimittaja nolasi itsensä perinpohjaisesti
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”
EU päätti vuonna 2021 massiivisesta 806,9 miljardin euron EU:n elpymisvälineestä, jossa Suomelle oli varattu maksajan rooli. Perussuomalaisten kansanedustajat Mikko Polvinen ja Rami Lehtinen ovat sitä mieltä, että Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella, ja vaativat elpymispaketin kohdentamista uudelleen italialaisten ikkunaremonttien sijaan Euroopan puolustuksen vahvistamiseen.
