Politiikan tutkija Ville Pernaa vaatii Suomen Kuvalehden blogissaan valtaa maakunnille. Hän toteaa, että hallitus taitaa olla vaikeuksissa kunta- ja soteuudistuksensa kanssa. Hän esittää ratkaisuksi maakuntajohtoista mallia, jota molemmat oppositiopuolueet ovat ryhtyneet ajamaan yhteisvoimin.
Pernaa johtaa Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskusta. Hän toimii ahkerasti myös Ylen asiantuntijana.
Hän muistuttaa, kuinka kokoomus ja SDP sopivat kunta- ja palvelurakenneuudistuksen hallituksen kärkihankkeeksi.
– Tavoite oli hieno ja kunnianhimoinen. Liiankin, sillä siitä alkoivat vaikeudet, Pernaa kirjoittaa.
Kunta- ja soteuudistus vaativat erilaisia alueita
– Ristiriita noin sadan kunnan ja noin kahdenkymmenen sote-alueen välillä ei ollut ratkaistavissa. Sen jälkeen molemmissa uudistuksissa on otettu lähinnä takapakkia. Nyt suunnitelmat ovat niin sekavia ja perustuslaillisesti heikolla pohjalla, että hallituspuolueidenkin sisällä valtaa alaa käsitys siitä, että vahinkojen minimoimiseksi kannattaisi lähteä uudelleen liikkeelle ihan alusta, Pernaa jatkaa.
Maakunnat ja sairaanhoitopiirit yhtä suuria
– Siitä tulikin mieleeni, että meillähän on manner-Suomessa 18 maakuntaa, joilla on vastuuta alueellisesta kehittämisestä ja kaavoittamisesta. Sen lisäksi meillä on 20 sairaanhoitopiiriä, jotka huolehtivat alueellaan suuresta osasta erikoissairaanhoitoa. Kartat ovat käytännössä päällekkäisiä ja näillä alueilla on keskimäärin vajaat 300 000 asukasta.
Pernaa ehdottaa, että maakunnat vastaisivat alueellisesta kehityksestä, maankäytöstä ja koko sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä alueellaan.
Poliittinen vastuu ja kassa samaan paikkaan
Maakuntapäättäjät valittaisiin vaaleilla ja osa kuntaverosta korvattaisiin maakuntaverolla.
– Silloin siirtyisi poliittinen vastuu sote-palveluiden toteuttamisesta ja kassa samaan paikkaan. Kunnat huolehtisivat peruskoulutuksesta ja muista jäljelle jäävistä tehtävistä, Pernaa perustelee.
Pahaksi onneksi tämä muistuttaa opposition kannattamaa mallia, mitä Pernaakin kirjoituksessaan pahoittelee.
– Eli se siitä – tai ”väärin sammutettu”, kuten sanoi Porin VPK, kun raumalaiset kollegat olivat ehtineet sammuttaa tulipalon ennen kuin porilaiset ehtivät paikalle, Pernaa veistelee.