Ville Tavio: Huostaanottoja voidaan ennaltaehkäistä tukitoimilla

03.05.2017 |14:58

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on jättänyt tänään keskiviikkona eduskunnassa toimenpidealoitteen huostaanottojen ennaltaehkäisemisestä lastensuojelun matalan kynnyksen palvelujen resursseja lisäämällä. Tavion mukaan on sekä lasten että yhteiskunnan etu, että tukea tarvitsevat perheet saavat apua mahdollisimman varhain.

Suomessa vuosina 2014–2015 tehdyssä lastensuojelun tutkimushankkeessa havaittiin, että peräti 70 prosenttia tutkimukseen osallistuneista lapsista ei ollut saanut jotain tarvitsemaansa palvelua riittävästi ennen sijoitusta kodin ulkopuolelle.

Tavio on huolissaan erityisesti kiireellisten sijoitusten määrän kasvusta. Kiireellinen sijoitus ja huostaanotto ovat lastensuojelun viimesijaisia keinoja kaikkein kärjistyneimmissä tilanteissa.

Suuntaamalla enemmän resursseja lastensuojelun ensisijaisiin, matalan kynnyksen palveluihin voidaan ehkäistä kiireellisiä sijoituksia ja huostaanottoja, jolloin avun tarpeessa olevien perheiden elämä on tasapainoisempaa ja yhteiskunnalle koituu samalla säästöjä.

Ennen sijoitusta kodin ulkopuolelle tavanomaisimpia lastensuojelupalveluita ovat tuki koulun ja oppilashuollon kautta sekä perhetyö.

– Lastensuojelussa on pulaa varhaisen auttamisvaiheen resursseista ja työntekijöistä. Valtion pitää pyrkiä ennaltaehkäisemään kiireellisiä sijoituksia ja huostaanottoja kaikin keinoin, Tavio sanoo.

– Tarvitaan enemmän kotikäyntejä ja intensiivistä perhetyötä, jossa seurataan perheitä pidempään, jolloin sosiaalityöntekijöille välittyy kokonaisvaltaisempi kuva asiakkaiden arjesta ja asiakkaita voidaan auttaa paremmin, Tavio vaatii.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?

17.04.2026 |17:22
5.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää