Artikkeli kuva

VILLE TAVIO

Ville Tavio vapunpäivän puheessaan: Ensin suomalainen työ ja yrittäjyys

01.05.2019 |14:23

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio korosti vappupuheessaan Turussa, että perussuomalaiset eivät tingi suomalaisen työn ja yrittäjyyden suhteen.

Tavio peräänkuulutti yhdistämään työntekijöiden ja yrittäjien edun politiikalla, joka perustuu kannustavuuteen.

Tavio näki työntekijän aseman Suomessa uhattuna, jos osa-aikatyö yleistyy entisestään, eikä työnteolla tule enää toimeen. Tavio totesi, että kevyemmällä verotuksella ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistuksella on reagoitava muuttuneeseen tilanteeseen.

Puheessa otettiin kantaa EU:n ulkopuolista halpatyövoimaa vastaan ja toivottiin kansallismielistä suunnanmuutosta EU-vaalien kautta koko Eurooppaan.

– Euroopan kansat eivät saa alistua globalistien edessä, vaan kansojen on yhdessä noustava siihen euroopanlaajuiseen kansallismieliseen liikkeeseen, joiden edustajia perussuomalaiset ovat Suomessa. Suomessa ja koko rakkaassa Euroopassamme tarvitaan suunnanmuutos ja ryhtiliike, Tavio sanoi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
4.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
7.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
8.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
9.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08
10.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää