Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Savio: Tuleva hallitus ei voi sivuuttaa kansalaisten arjen kannalta isoja ongelmia, kuten pieniä eläkkeitä, työttömyyttä, kireää verotusta ja hallitsematonta maahanmuuttoa

02.05.2019 |13:39

Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio painottaa hallitusneuvotteluiden ja EU-vaalien alla, että perussuomalaisten linjauksille on olemassa kansan vaaleissa osoittama selkeä tilaus ja suuri kannatus.

Kansanedustaja Sami Savio kiitti Tampereella pitämässään vappupuheessa äänestäjiä, jotka antoivat perussuomalaisille arvoille ja linjauksille vaaleissa historiallisen runsaan tuen.

– Suhtaudun luonnollisesti myös omaan äänimäärääni ja kansan minulle antamaan jatkopestiin suurella kiitollisuudella ja nöyryydellä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

– Kevään vaaleista tuli historiallisen tiukat. Niiden lopputulos oli ennakkokaavailujen mukaisesti ja varsinkin perussuomalaisten maahanmuutto- ja ilmastorealismiin pohjautuneen huiman loppukirin myötä äärimmäisen täpärä. Sdp:n, perussuomalaisten ja kokoomuksen keskinäinen järjestys ratkesi lopulta yhden paikan eroilla, Savio muistutti.

Puolueen historian paras vaalitulos

Perussuomalaiset jäivät vain 0,2 prosenttiyksikön päähän suurimman puolueen asemasta.

– Tämä on puolueemme 60-vuotisen historian paras vaalitulos. Pirkanmaalla onnistuimme säilyttämään neljä paikkaamme, myös ne kolme, jotka olivat viime vaalikauden loppupuolella väliaikaisesti ja luvatta muualla lainassa.

– Erityisen heikon vaalituloksen teki perinteisen arvopohjansa hylännyt keskusta, jonka edustajamäärä putosi yli kolmanneksella. Vaalitappio johti odotetusti puheenjohtaja Juha Sipilän eroilmoitukseen ja mitä todennäköisimmin keskustan jäämiseen oppositioon, Savio arveli ja totesi vielä kehnommin käyneen kesken vaalikauden syntyneille sinisille. Äänestäjien tuomio oli ankara mutta oikeudenmukainen.

Arjen asiat huolestuttavat kansalaisia

Parasta antia vaalikamppailun tuoksinassa oli Savion mielestä äänestäjien kohtaaminen. Suosituimpiin keskustelunaiheisiin lukeutuivat pienet eläkkeet, työttömyys, kireä verotus, korkeat asumis- ja liikkumiskustannukset sekä hallitsematon maahanmuutto.

– Nämä kaikki ovat tavallisten kansalaisten arjen kannalta hyvin isoja ongelmia. Edellä mainittujen ja lukuisten muiden yhteiskunnallisten epäkohtien korjaaminen edellyttääkin vahvaa ja määrätietoista hallitusta, jota tuskin voi syntyä ilman perussuomalaisia.

– Kansanvallan näkökulmasta selkeintä olisi yrittää hallituksen muodostamista suurimpien puolueiden kesken. Ellei näin toimita, voi vaalien suurimman puolueen edustajamäärän jääminen 40 paikkaan johtaa tilanteeseen, jossa uudella hallituksella on vain niukka enemmistö eduskunnassa, Savio sanoi.

Keinotekoisia raja-aitoja hallitusyhteistyölle

Savio totesi, että vaalitulos ja vaalien jälkeiset puheenvuorot ennakoivat kuitenkin melko monimutkaisia hallitusneuvotteluita, varsinkin jos puolueiden väliselle yhteistyölle pyritään luomaan jo etukäteen keinotekoisia raja-aitoja ns. arvopohjaerojen varjolla.

– Perussuomalaiset suhtautuvat lähtökohtaisesti myönteisesti ajatukseen hallitusyhteistyöstä kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa, mutta eivät tietenkään millä tahansa ehdoilla. Hallituksen on muun muassa huomioitava tavallisen suomalaisen arki päätöksenteossa, turvattava kotimaisen teollisuuden ja pk-yritysten toiminta- ja työllistämisedellytykset – tämä koskee muiden alojen ohella myös metsä- ja metalliteollisuutta – sekä puututtava hallitsemattomasta maahanmuutosta aiheutuneisiin ongelmiin. Näistä tavoitteista ei ole syytä tinkiä, emmekä me niistä tingikään, Savio vakuutti.

Jatkamme työtä suomalaisten hyväksi

Hallitustunnustelijaksi perjantaina nimitetty Antti Rinne jätti eduskuntapuolueiden vastattavaksi yhdestätoista eri aihealueesta koostuvan kysymyssarjan, johon puolueet vastasivat huhtikuun lopussa.

– Vastaukset tarkoin luettuaan kutsuu Rinne neuvottelupöytään ne puolueet, joiden kanssa arvioi voivansa löytää yhteisen näkemyksen tulevan neljän vuoden suuntaviivoista. Ellei sopua löydy, voidaan hallitustunnustelijaa kuitenkin myös vaihtaa, ennen kuin eduskunta äänestää pääministeristä ja hallitusohjelmasta. On äärimmäisen tärkeää, että Suomi saa puolueiden lähipiirien edunvalvojan sijaan hallituksen, joka ajaa kaikkien suomalaisten yhteistä etua, Savio painotti.

– Perussuomalaisten linjauksille on olemassa kansan vaaleissa osoittama selkeä tilaus ja suuri kannatus. Tulemme jatkamaan johdonmukaista ja määrätietoista työtämme suomalaisten hyväksi riippumatta siitä, pääsevätkö perussuomalaiset hallitukseen tavallista suomalaista puolustamaan vai jätetäänkö meidät vaalituloksesta huolimatta hallituksen ulkopuolelle.

EU-vaaleissa äänestäminen tärkeää

Savio painottaa, että selkeä ja johdonmukainen linja näkyy jatkossakin sekä kuntatasolla, eduskunnassa että EU-parlamentissa, johon valitaan uudet edustajat toukokuun 26. päivänä.

– On tärkeää, että muistatte käydä äänestämässä myös eurovaaleissa sellaista puoluetta ja ehdokasta, joka puolustaa suomalaisten ja Suomen etua.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää