Artikkeli kuva

Ville Vähämäki: Pankkivero poistettava

13.09.2013 |16:48

Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan ja sen verojaoston jäsen Ville Vähämäki vaatii pankkiveron poistoa. Vähämäki perustelee vaatimustaan sillä, että vero vie enemmän kuin tuo. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että pankit ovat suunnitelleet oman toimintansa niin, että ne maksavat mahdollisimman vähän pankkiveroa, ja samalla yhteisöveron tuotto laskee:

– Jotta minimoisimme vahingot, pitää tämä laki pankkiverosta kumota välittömästi. Tämä on entistä tärkeämpää, kun nyt on tiedossa, että maksajina ovat tavalliset pankin asiakkaat. He kustantavat veron kohonneina luotonhintoina ja palvelumaksuina, Vähämäki toteaa ja jatkaa:

– Laki säädettiin viime vuoden joulukuussa hyvin nopealla aikataululla ja sen taloudelliset vaikutukset eivät vielä tuolloin olleet tiedossamme. Perussuomalaiset jättivät vastalauseen valiokunnassa juuri tällä perusteella, että taloudellisten vaikutusten arviointi oli puutteellista.

Vähämäen mielestä pankkiverolla on ollut myös vaikutuksia pk-yrityksiin.

– On herännyt epäilys siitä, että tämä on vaikuttanut negatiivisesti pienten- ja keskisuurien yritysten lainansaantiin.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
8.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
9.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää