Viron vaaleissa kansallismieliset jyräsivät kolmanneksi – hallituspaikka jäänee haaveeksi

06.03.2019 |11:17

Viron parlamenttivaaleissa tällä erää vain viisi puoluetta ylitti viiden prosentin äänikynnyksen. Suurimmaksi puolueeksi nousi länsimielinen reformipuolue. Toiseksi kiri maan Venäjä-myönteinen keskustapuolue. Kolmanneksi nousi kansallismielinen ja euroskeptinen EKRE.

Reformipuolue saavutti hieman yli kolmanneksen parlamenttipaikoista 28,9 prosentin äänimäärällä. Keskustapuolue menettää yhden edustajapaikan. Sen vaalitulos 23,1 prosenttia on hieman edellisiä vaaleja pienempi.

Kansallismieliset sen sijaan suorastaan jyräsivät vaaleissa. EKRE:n äänimäärä kasvoi yli kaksinkertaiseksi viime vaaleista. Puolue saalisti 17,8 prosenttia äänistä. Se tietää 12 lisäpaikkaa parlamenttiin edellisten seitsemän paikan lisäksi.

Parlamenttipaikoille ylsivät myös isänmaapuolue (12 paikkaa) ja sosiaalidemokraatit (10 paikkaa).

Presidentti nimeää hallitustunnustelijan

Viron presidentti Kersti Kaljulaid nimeää lähipäivinä hallitustunnustelijan. Reformipuolueen johtaja Kaja Kallas on mitä ilmeisimmin ensimmäisenä tunnusteluvuorossa.

Kallas ei ole sulkenut hallitustunnusteluista pois muita kuin kansallismieliset. Käytännössä hallituksessa voisi olla kaksi suurinta puoluetta tai sitten reformipuolueen kanssa hallituksessa ovat molemmat pienemmät puolueet.

EKRE:n puheenjohtaja Mart Helme on esittänyt hallitusvaihtoehdoksi myös keskustapuolueen, EKRE:n ja isänmaapuolueen. Tämä tuskin toteutuu.

Reformipuolue luopuisi venäjän kielen opiskelusta

Reformipuolue ja EKRE haluaisivat luopua venäjän kielen opiskelusta. Keskusta on taas tätä vastaan.

Reformipuolue ja keskustapuolue eroavat myös maan verojärjestelmän suhteen. Keskusta haluaisi luopua tasaveromallista progressiiviseen verotukseen Suomen tavoin. Reformipuolue taas pitää tasaveromallista.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää