Artikkeli kuva

Keskusta ja vihervasemmisto löysivät jo toisensa eläkekatossa – juuri kun Antti Kaikkonen vakuutti, ettei kepulla ole paluuta punavihreään hallitukseen

25.03.2026 |12:15

Eläkekatosta keskustelun avannut keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on saanut yllättävän liittolaisen: vasemmistoliitto on täysin samoilla linjoilla ja vihreät osittain. Yhteinen linja löytyi, vaikka Keskusta on vakuutellut, että punavihreä yhteistyö ei enää maistu.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi viime viikolla Uutissuomalaisen haastattelussa haluavansa avata keskustelun eläkekatosta eli maksettavien eläkkeiden ylärajasta.

– Mitä ihminen oikeasti tekee vaikkapa kymmenen tuhannen euron eläkkeellä? Kaikkonen kysyi.

Keskustan lisäksi eläkekattoa kannattaa kuitenkin vain vasemmistoliitto sekä tietyin varauksin vihreät.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen kutsui ehdotusta tervetulleeksi ja totesi puolueen puhuneen jo pitkään työeläkejärjestelmän sisäisistä tuloeroista. Vihreiden Oras Tynkkynen piti kattoa harkitsemisen arvoisena keinona talouden tasapainottamisessa, vaikka myönsi siihen liittyvän käytännön pulmia.

Sen sijaan kokoomus, perussuomalaiset, SDP, RKP, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt vastustavat eläkekattoa jyrkästi.

Nykyinen verotuksen progression taso riittää

Kokoomuksen Jukka Kopra kutsuu Kaikkosen avausta uudeksi lisäveroksi enemmän ansaitseville eläkeläisille, joka rikkoisi eläkejärjestelmän perusidean: eläke määräytyy tehdyn työn ja palkan mukaan samoilla säännöillä kaikille.

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Jani Mäkelä muistuttaa, että korkeiden eläkkeiden saajat ovat maksaneet työurallaan jo suuria eläkemaksuja ja maksavat eläkkeestään paljon veroa.

– Näkisin, että verotuksen progressio on Suomessa jo tällä hetkellä vähintään riittävä tasoittamaan näitä tuloeroja.

Kaikkonen sanoi kepun kaivanneen tiukempaa taloudenpitoa

Keskustalle tilanne on paradoksaalinen, sillä keskusta on viime aikoina usein korostanut, ettei enää halua punavihreää yhteistyötä.

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen mainitsi viimeksi vajaa viikko sitten, kuinka moni keskustalainen jopa traumatisoitui Marinin hallituksen pohjasta.

– Olisimme halunneet hieman tiukempaa taloudenpitoa ja koimme usein jäävämme yksi vastaan neljä -asetelmaan. Se viiden puolueen porukka ei nyt maistu, Kaikkonen lausui.

Yhteinen sävel löytyi

Myös kepun eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on julistanut, että kepu ei enää lähde punavihreään hallitukseen taikka demarivetoiseen hallitukseen vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa.

Puoluejohtaja Kaikkosen mukaan keskusta ei sulje kategorisesti pois hallitusyhteistyöstä yksittäisiä puolueita, mutta nimenomaan punavihreää tai vasemmistovetoista kokoonpanoa keskusta ei Kaikkosen mukaan enää haluaisi. Siitä huolimatta Keskusta ja vasemmisto ovat nyt vaalien alla löytäneet yllättävän yhteisen sävelen eläkekatossa.

Eläkekatto on käytössä useissa Euroopan maissa, esimerkiksi Belgiassa ja Espanjassa, mutta Suomessa se herättää vahvaa vastustusta – paitsi juuri keskustan ja vihervasemmiston riveissä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää