VM sai maistaa julkisuuslain katkeraa kalkkia

Suomen ja Kreikan vakuussopimus sekä viisi pankkien kanssa solmittua sopimusta allekirjoitettiin helmikuussa 2012. Aluksi vakuussopimukset säädettiin kokonaan, sittemmin osittain salaisiksi. Tämä ei sopinut Pirkko Ruohonen-Lernerille, joka teki asiasta valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Helmikuussa 2012 solmitun, vain englanninkielisenä tehdyn vakuusjärjestelyn kaikki olennaiset sisältökohdat oli Suomessa salattu. Tilanne ei muuttunut valtiovarainministeriön päätöksellä 27.04.2012, koska olennaiset tiedot jätettiin salatuiksi.

– Kansalaisten tiedossa on vain summittaisia suuruusluokan lukuja, kuten että Suomen miljardiluokan vastuuriskeille on alle miljardin suuruuteen sijoittuva vakuusjärjestely, jonka reaalinen sisältö ja mahdollinen arvo tai arvottomuus selviää noin 30 vuoden aikajänteellä, Ruohonen-Lerner moitti valituksensa perusteluissa.

Ruohonen-Lernerin valituksessa viitattiin Varman korkosijoitusjohtaja Wilhelm Baclundin antamaan lausuntoon. Backlund oli kommentoinut sopimusta aikaisemmin Ylen ohjelmassa seuraavasti:

– Faktisesti tästä sopimuksesta on poistettu kaikki oleellinen taloudellinen tieto. Eli näistä sopimuksista ei saa mitään uutta muuta kuin varsinaiset lomakkeet. Sisältö on poistettu kokonaan.

Julkisuuslaki velvoittaa

Ruohonen-Lerner teki kansanedustajan asemastaan huolimatta valituksensa nimenomaan Suomen kansalaisena. Hän vetosi julkisuuslakiin, joka suojaa nimenomaan tavallisen kansalaisen oikeutta saada tietoa viranomaisten päätöksenteosta. Päätösten merkittävyys nimenomaan lisää julkisuuden tarvetta. Vuonna 1999 uudistettu julkisuuslaki paransi huomattavasti ihmisten oikeutta saada tietoa viranomaisten vallankäytöstä. Tiedot ja asiakirjat ovat ensisijassa julkisia, ellei muuta perustetta löydy.

– Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta koskee nimenomaan kansalaisen, siis jokaisen kansalaisen oikeuksia hyvään ja läpinäkyvään hallintoon, varsinkin kun kyse on julkisista verovaroistamme satojen ellei jopa tuhansien miljoonien eurojen suuruusluokassa. Valtiovarainministeriö väittää vakuuksien arvoksi 2,3 miljardia euroa. Julkisuuslain kolmas pykälä on tähän velvoittava johtava periaatesäännös laissamme, Ruohonen-Lerner totesi.

Salailulinja vs. pohjoinen julkisuus

Ruohonen-Lerner perusteli vaatimustaan myös sillä, että asiakirjan salaaminen ulkomaisen osapuolen vaatimuksesta antaisi vaarallisen ennakkotapauksen moniin muihinkin tuleviin tilanteisiin. Suomen julkisuuslaki edustaa avointa pohjoismaista hallintoperinnettä, kun taas Kreikan vaatimus päätöksen sisällön salaamisesta edustaa eteläistä virkavaltaista perinnettä, johon perustuu myös Brysselin päätöksenteko: se perustuu ranskalaisen virkavallan toimintatapoihin. Salailun periaatteita on tiukennettu talouskriisin aikana.

Ruohonen-Lernerin mukaan vakuus- yms. välineiden käsittelyssä käytetään juridis-teknisinä instrumentteina yksityisoikeudellisia oikeushenkilöitä, jotka varustetaan niin vahvoilla salailuoikeuksilla ja syytesuojilla, että ne ovat kuin valtio valtiossa, kuten EVM.

– Näin siis silloinkin, kun tällainen erioikeuksilla ja immuniteetilla varustettu oikeushenkilö muodollisesti on esimerkiksi Luxemburgin yksityisoikeudellisen osakeyhtiölainsäädännön alainen osakeyhtiö. Sittenhän onkin jo helppo salailun tueksi väittää, että yksityisoikeudellisella osakeyhtiöllä voi olla ”liikesalaisuuksia” julkisuuslain 24. pykälän mielessä, Ruohonen-Lerner moittii.

– Jatkossa tämä vaara – siis että vedotaan vastapuolella olevien yksityisoikeudellisten oikeushenkilöiden ”liikesalaisuuksiin” – kumuloituisi nopeasti, jos pää nyt avautuu. Brysselin EU-hallinnon salailuystävällisen asenneperinteen tietäen tuollainen ”pään aukeneminen” vahingoittaisi pian vakavasti Suomen pohjoismais-demokraattista avoimen ja läpinäkyvän hyvän hallinnon henkeä ja lakikirjainta. Suomen viranomaiset saattaisivat tulla kovinkin myötämielisiksi ulkomaisten neuvotteluosapuolten – valtioista alkaen aina ”yksityisoikeudellisiin”, esim. luxemburgilaisiin tai kreikkalaisiin firmoihin asti – esittämille salailutoivomuksille, etenkin jos kyseinen neuvottelutulos ei olisi Suomen etujen kannalta mairitteleva, Ruohonen-Lerner varoittaa.

Hän osoitti myös, että valtiovarainministeriön viittaamat salaisuuden perusteet julkisuuslain 24. pykälässä ovat kaikki tulkinnanvaraisia. Sen sijaan julkisuuslain 3. pykälä ei ole vain hurskas toivomus, vaan tulkinnallisesti velvoittava lakinormi. Pykälän perusteluiden mukaan se ei ole yksinomaan toteava, vaan se olisi otettava huomioon käytännön soveltamistilanteissa.

– Viittaankin tuekseni myös 17. pykälän 1. momenttiin, joka perustelujensa mukaan korostaa julkisuusperiaatteen ensisijaisuutta ja merkitystä. Mielestäni on kuitenkin Suomen julkisuuslain kannalta sittenkin toissijaista, mikä Kreikan tilanne on tämän valituksen ratkaisun ajankohtana. Ensisijaista ja olennaista on, että korkein hallinto-oikeus perusoikeusmyönteisen tulkintasäännön mukaan hyväksyisi tässä valituksessani esitetyn periaatelinjauksen ja että siten saisimme erittäin tärkeän johtavan ennakkopäätöksen julkisuuden ja läpinäkyvän oikeusvaltiokulttuurin hyväksi, Ruohonen-Lerner painotti.

VM:n selitys ei kelvannut

Valtiovarainministeriö (VM) selitti ratkaisujaan KHO:lle vastauksena Ruohonen-Lernerin valitukseen. Ruohonen-Lerner teki niitä vastaan vastaselityksen Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) pyynnöstä.

VM oli korostanut päätyneensä julkisuuslain suppeampaan tulkintaan korostaessaan päätösten salassapidon merkitystä. Ruohonen-Lerner piti päätöstä julkisuuslain perusoikeusmyönteisen tulkinnan vastaisena.  VM oli antanut suuren painon Kreikan kannalle: ”tiedon antaminen vastoin Kreikan valtion nimenomaista kantaa”, kuten VM:n lausunnossa mainitaan.

Perussuomalaisten ryhmänjohtajan mielestä vieraan valtion kanta ei kuitenkaan saa syrjäyttää Suomen lain kantaa.

– Suomen edustajien olisi pitänyt pitää kiinni oman lakimme vaatimuksista ja selostaa ne riittävän selkeästi Kreikan edustajille, jos neuvottelutilanteessa oli havaittavissa, että Kreikan hallinto- ja julkisuuskulttuurin omista perinnestandardeista lähtevä vastapuoli on väärässä käsityksessä Suomen edustajia sitovan Suomen lain vaatimuksista. Ja outoa oli, että luotto- ja vakuusneuvotteluissa Suomelle vaatimuksia sanelevaksi osapuoleksi on päästetty se neuvotteluosapuoli, joka lähes maksukyvyttömänä on pyytämässä lainaa maksukykyiseltä osapuolelta, Ruohonen-Lerner painotti.

Tärkeää etelän maiden omapäistä tulkintaa vastaan

Ruohonen-Lernerin mielestä on periaatteelliselta ja perustuslailliselta kannalta aivan ensiarvoisen tärkeää, että Suomi ei alistu ns. eteläisten euromaiden eikä minkään muidenkaan vieraiden valtioiden näkemyksille laillisuuden rajoista.

– Varoittava aivan uunituore esimerkki on saatu kuluvan elokuun 7. päivänä, kun Suomessa elokuun alussa vieraillut Italian pääministeri Mario Monti. Tämä on Der Spiegel –lehdessä julkaistussa haastattelussaan osoittanut suurta välinpitämättömyyttä muiden euromaiden perustuslakien maakohtaisesti säätämälle parlamentin keskeiselle päätäntävallalle, jollainen hänen mukaansa voidaan sivuuttaa.

Tällaisiin ulkomaisiin näkemyksiin, tulivatpa ne Kreikan tai Italian korkeimmilta päättäjiltä, ei Ruohonen-Lernerin mukaan pidä missään tapauksessa neuvotteluissa ja päätöksenteossaan alistua.

– Korkein hallinto-oikeus on nyt esillä olevassa asiassa näin ollen hyvin tärkeässä asemassa, koska se Suomessa viime kädessä joutuu ratkaisemaan tärkeitä perustuslaillisiakin oikeuskonflikteja. Kuten nyt sen, mikä merkitys Suomen lain kannalta on ”Kreikan nimenomaisella kannalla” tai tulevaisuudessa ehkä Italian hallituksen näkemyksellä Suomen eduskunnan toimivallasta tai vaikkapa Suomen julkisuuslainsäädännöstä, Ruohonen-Lerner linjaa.