Eduskunnan suuressa valiokunnassa äänestettiin 5.12.2000 turpeen määrittelemisestä uusiutuvaksi energianlähteeksi. Talousvaliokunnan ehdotus oli määritellä turve uusiutuvaksi. Äänten mentyä tasan arpa ratkaisi. Tämän myötä valiokunta yhtyi tuolloisen hallituksen kantaan, jonka mukaan turvetta ei määritelty uusiutuvaksi.
– Turve on Suomessa virheellisesti tieteen, tutkimustiedon ja näyttöön perustuvan tiedon vastaisesti määritelty poliittisella päätöksellä uusiutumattomaksi energianlähteeksi, huomauttaa Juha Mäenpää aloitteessaan.
SDP turvetta vastaan
Tuolloisen hallituksen tutkimustiedon vastaisen kannan puolesta äänestämistä esitti suuren valiokunnan varapuheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen. Edustaja Kiljusen ehdotusta kannatti vihreiden kansanedustaja Tuija Brax. Asian käsittely liittyi EU:n direktiiviin, jolla haluttiin suosia uusiutuviin energianlähteisiin perustuvaa sähköntuotantoa.
– Tuolloin Suomea johti SDP: tasavallan presidenttinä toimi Tarja Halonen, pääministeri oli Paavo Lipponen ja ulkoministerin tehtävää hoiti Erkki Tuomioja, Mäenpää muistuttaa.
Turvetta kasvaa lisää koko ajan
Turvetta muodostuu Suomessa enemmän kuin sitä vuosittain käytetään. Suomessa on 9,08 miljoonaa hehtaaria turvemaata eli noin kolmannes Suomen maapinta-alasta. Siitä 0,6 prosenttia on turvetuotantoon käytettyä pinta-alaa. Keskimääräinen turpeen kerrostumisnopeus on 0,38 mm vuodessa painotettuna Geologian tutkimuskeskus GTK:n tutkimien soiden syvyysalueiden pinta-alaan. Turvetta kasvaa vuosittain lisää 45 miljoonaa kuutiometriä.
– Turve siis lisääntyy, eli se on uusiutuvaa, Mäenpää huomauttaa.
Turve tuo turvaa
Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 on muuttanut eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin pysyvästi. Suomen päätöksenteon kärkeen on noussut turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Tästä esimerkkeinä ovat Suomen liittyminen Natoon huhtikuussa 2023 sekä jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumisesta päättäminen kesällä 2025.
– Luonnollinen jatkumo tälle olisi vuonna 2026 tutkimustiedon mukaisesti määritellä turve uusiutuvaksi energianlähteeksi, sillä eräs turpeen mainetta haittaava tekijä on sen poliittinen määrittely uusiutumattomaksi energiaksi. Turve on ainoa kotimainen, huoltovarma, säävarma sekä helposti ja hajautetusti varastoitava energiamuoto. On ymmärrettävä se, että turpeen puolustaminen on ennen kaikkea turvallisuus- ja huoltovarmuusteko, selittää Mäenpää.