Presidentti Donald Trump ilmoitti torstaina Valkoisessa talossa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat päässeet sopuun tulleista. Kauppasopimuksen lopullista versiota hiotaan vielä, mutta suuret linjat ovat nyt selvillä.
Huhtikuun alussa Trump asetti tullit käytännössä kaikille maailman maille. Joidenkin maiden kohdalla tullimaksut ovat huomattavan korkeat. Britannialle asetettiin tuossa vaiheessa 10 prosentin yleistulli ja 25 prosentin tulli autoille, teräkselle ja alumiinille.
Presidentti Trump kuitenkin lykkäsi useimpien maiden kohdalla tullien käyttöönottoa kolmella kuukaudella. Korkeiden tullien asettamista pidettiinkin lähinnä neuvottelukikkana, jolla eri maat saadaan neuvottelupöytään.
Britannia teki diilin ensimmäisenä
Yhdysvalloilla on tällä hetkellä meneillään kauppaneuvottelut kymmenien maiden kanssa. Britannia ei ole määrällisesti tärkein kauppakumppani, mutta kuitenkin kymmenen suurimman joukossa. Siksi sopimukseen pääseminen “arvostetuksi liittolaiseksi” kutsumansa Britannian kanssa on Trumpille tärkeä askel.
Trumpin mukaan kauppasopimus tarjoaa suuria mahdollisuuksia Amerikan karjankasvattajille ja maataloustuottajille.
– Tämä diili osoittaa, että jos kunnioitat Amerikkaa ja tuot järkeviä ehdotuksia pöytään, Amerikka on valmis tekemään kauppaa, Trump sanoi.
Britannian suurlähettiläs Peter Mandelsonin mielestä kauppasopimus on “ponnahduslauta” laajempaankin teknologiayhteistyöhön. Videoyhteydellä tilaisuuteen liittynyt pääministeri Keir Starmer piti sopimusta historiallisena tapauksena, joka kuvastaa maiden välistä pitkään jatkunutta yhteistyötä.
Rolls Roycen lentokonemoottoreille tullivapaus
Rolls Roycen valmistamat moottorit ja lentokoneiden osat vapautettiin tulleista kokonaan, kertoo BBC. Brittiautoja voidaan vielä Yhdysvaltoihin kymmenen prosentin perustullilla, kunhan määrä ei ylitä 100 000 autoa vuodessa, mikä on suunnilleen tähänastisen autoviennin määrä.
Yhdysvallat alentaa brittiläisen teräksen ja alumiinin tullin 25 prosentista kymmeneen. Britannia puolestaan poistaa etanolitullin amerikkalaisilta tuotteilta.
Naudanlihalle annettiin rajoitettu tullivapaus: molemmat maat voivat viedä 13 000 tonnia lihaa tullivapaasti. Tähän asti Britannia on rajoittanut amerikkalaisen lihan pääsyä markkinoilleen vedoten kasvuhormonien käyttöön karjan kasvatuksessa.
Yhdysvaltain osakemarkkinat reagoivat Trumpin ilmoitukseen positiivisesti. Vastaavat tullineuvottelut ovat vielä edessä monen muun maan kanssa. Erityisen hankala tapaus on Yhdysvaltain kolmanneksi suurin kauppakumppani Kiina.