Yhdysvallat kyykytti EU:ta laskemalla sen diplomaattista statusta kansainvälisten järjestöjen tasolle

09.01.2019 |01:34

Yhdysvallat on alentanut EU:n Washingtonin edustuston diplomaattista asemaa. Euroopan unionia on aiemmin tavattu kohdella kuin valtioita, mutta sen asema laskettiin protokollassa samalle tasolle kuin kansainvälisten järjestöjen. EU:ssa vallitsi ensin suuri epätietoisuus asiasta, sillä Yhdysvallat ei ollut tiedottanut muutoksesta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä saksalainen mediayhtiö Deutsche Welle.

DW kertoo EU:n edustajien olevan tyrmistyneitä asiasta.

EU onkin tiedustellut Yhdysvalloilta diplomaattiasemansa muutoksesta. Yhdysvaltojen ulkoministeriön mukaan tiedottaminen aseman muutoksesta ”on vain unohtunut”.

Asia kävi ilmi, kun EU:n Yhdysvaltain suurlähettilästä ei saanut kutsua tiettyihin tapahtumiin. Kun Yhdysvallat kutsui vieraita ex-presidentti George H.W. Bushin hautajaisiin, oli EU kutsulistan pahnan pohjimmaisena.

Diplomaatit arvelevat diplomaattiaseman laskun tapahtuneen joskus loka- tai marraskuun aikana.

Erään EU-maan nimettömänä pysyttelevä Yhdysvaltain diplomaatti vahvistaa protokolla-alennuksen.

Financial Timesin mukaan Yhdysvallat olisi sittemmin palauttanut EU:n diplomaattisen aseman myöhemmin joulukuun aikana.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää