Yle: Keitele Group tuo Kemijärvelle jopa lähes 300 työpaikkaa

20.09.2013 |15:18

Keitele Group on kertonut tarkemmin Kemijärvelle tehtävästä suurinvestoinnistaan. Entiselle Stora Enson tontille rakennetaan liimapuutehdas, joka työllistää suoraan 70-80 työntekijää.

Keitele Group arvioi, että välillisesti tehdas työllistää noin 200 ihmistä, kun puunhankinta, kuljetus ja muut välilliset vaikutukset huomioidaan Kemijärvellä ja Itä-Lapin alueella. Työ- ja elinkeinoministeriö tukee hanketta 4,5 miljoonan euron kehittämisavustuksella, johon osallistuu myös Euroopan kehitysaluerahasto. Yhtiö investoi Kemijärvelle noin 32 miljoonaa euroa.

Rakentaminen aloitetaan jo tänä vuonna ja valmista pitäisi tulla ensi vuoden lopulla. Tehtaan sijaintipaikka valittiin alueen hyvien ja tasalaatuisten puuvarojen vuoksi. Yhtiö arvioi tehtaan tuovan Lappiin vuosittain 20 miljoonaa euroa kantorahatuloja ja yli 20 miljoonaa euroa urakointituloa.

Keitele Groupiin kuuluva Lappi Timber perustaa Itä-Lappiin oman puunhankintaorganisaation, mutta tavoitteena on, että yli puolet raaka-aineesta ostetaan muilta metsäyhtiöiltä ja yhteismetsiltä. Asiasta kertoi Yle.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
4.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi