Yle: Vapaapuori ei taivu elvytykseen

24.07.2013 |12:35

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ei mielly vasemmiston vaatimaan elvytykseen. Korkeintaan pieni täsmäelvytys voisi käydä päinsä, jos sekään.

– Kyllä meidän pitäisi nyt varmaan lopettaa tämä kohkaaminen tästä elvytyksestä, hän toteaa Yle Uutisten haastattelussa.
Viimeksi työministeri Lauri Ihalainen (sd.) toivoi paitsi laajaa työmarkkinaratkaisua ja 30 prosentin kasvua työllisyysvaroihin, myös elvytysrahoja erityisesti homekoulujen ja edullisten vuokra-asuntojen rakentamiseen sekä maantie- ja rautatieinvestointeihin.
Samoihin kohteisiin toivoivat rahaa jo aiemmin eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) ja kulttuuriministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.
– On myös vaarallista ajatella näin, että se olisi jonkin tyyppinen politiikan suunnan muutos, että ryhdyttäisiin massiivisesti elvyttämään. Pitää muistaa, että me elvytämme tavallaan jo nyt kahdeksalla miljardilla. Valtion talous on ollut suunnilleen sen verran tappiolla, miinusmerkkinen monta vuotta peräkkäin, että kyllä tässä on nyt elvytetty, Vapaavuori muistuttaa.
Elvytyksen sijaan Suomi tarvitsee hänen mukaansa rakenteellisia uudistuksia, jotka luovat uutta Suomeen sen sijaan, että ylläpitäisimme keinotekoisesti vanhaa.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
10.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi