
Yle vastaa: Emme osta kaikkia meille tarjottuja juttuja
Ohessa Ylen vastine Suomen Uutisten eiliseen Janne Saarikiven kolumnia koskevaan juttuun:
Suomen Uutiset julkaisi maanantaina 11. toukokuuta sivuillaan useita, vakavia asiavirheitä sisältävän jutun, jossa väitettiin muun muassa Ylen sensuroineen blogin uutissivuiltaan. Yle ei sensuroi. Toisin kuin Suomen Uutiset väittää, Yle ei ole koskaan edes ostanut kyseistä kolumnia.
Saamme päivittäin lukuisia juttutarjouksia. Se, että kaikkia tarjottuja juttuja ei osteta, ei ole sensuuria, vaan osa kaikkien toimitusten normaalia arkea. Kolumneja ja blogeja tuotetaan tiettyjen resurssien ja aikataulujen puitteissa. On selvää, että jokaista aikataulujen ulkopuolelta tarjottua tekstiä ei voida ostaa ja julkaista.
Suomen Uutisten esiin nostamassa tapauksessa tarjottua kolumnia ei ostettu, sillä kolumnisti oli käsitellyt samaa aihetta eli hallituksen epäselvää tiedottamista jo aikaisemmin Ylen Aamussa. Lisäksi samaan aihepiiriin liittyen oli jo viikon sisällä julkaistu kaksi muuta mielipiteellistä tekstiä: Pekka Juntin kolumni Suomen ja Ruotsin rajaan liittyvien rajoitusten epäselvyyksistä sekä hallituksen epäselvää tiedottamista analysoiva Robert Sundmanin blogi. Mielipiteellisen aineiston tarkoitus on tarjota yleisöllemme uusia näkökulmia, mahdollisimman monipuolisesti erilaisiin elämän osa-alueisiin liittyen. Tähän pyrimme vastuullisena mediana myös jatkossa.
Jouko Jokinen
Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja
Vastine on julkaistu myös yhtiön sivuilla.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rakel Liekin rekrytoinnit Yle-kolumnisteiksi: Feministipoliitikko, feministiaktiivi, vihreä poliitikko, transaktivisti, vasemmistoaktiivi, feministiaktivisti, feministi, vasemmistoaktiivi..

Ylen korkein johto kiistää jyrkästi Yle-kolumnien politisoitumisen ja sensuurin – Merja Ylä-Anttila: ”tässä on harvinaisen vähän pointtia”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.