

Laura Huhtasaari vaalitilaisuudessa Vantaalla. / Matti Matikainen
Ylen gallup julki – luvut kertovat Laura Huhtasaaren nousseen maakuntien megatähdeksi
Ylen presidentinvaalikannatusta mittaavan gallupin luvut julkaistiin tänään. Gallup kertoo samaa kieltä kuin muutkin viime aikoina julkistetut gallupit – Sauli Niinistön etumatka on kaventunut huomattavasti. Laura Huhtasaari on kolmosena. Tarkempi tutustuminen lukuihin kertoo selkeää kieltään siitä, mistä Huhtasaaren kannatus kumpuaa.
Suomen Uutiset analysoi Ylen tuoreita gallup-lukuja. Niiden sekä aiemmin julkaistujen gallupien perusteella voidaan tehdä seuraavia havaintoja:
– Laura Huhtasaaren kannattaja on keskimääristä todennäköisemmin 18-34 vuotias mies. Näin on ollut koko kisan ajan. Vaalikamppailun viime metreillä on nähty huomattavan nopeaa kannatuksen kasvua myös 50-64 vuotiaitten miesten joukossa.
– Laura Huhtasaaren kannattaja kuuluu profiililtaan työntekijöihin – hän on keskimääräistä useammin töissä joko kokopäiväisesti tai osapäiväisesti.
– Ammattityöntekijöihin lukeutuvien kannattajien koko perheen yhteenlasketut tulot ovat kolmesta tuloluokasta korkeimmassa – eli yli 45.000 euroa vuodessa.
– Huhtasaaren kannattajat asuvat keskimääräistä useammin talouksissa, joissa on lapsia. He asuvat keskimääräistä useammin muussa kunnassa (maalaiskunnassa). Todennäköisimmin Laura Huhtasaaren kannattajat asuvat Länsi-Suomessa. myös Pohjois- ja Itä-Suomessa kannatus on keskimääräistä suurempaa.
Yhteenvetona: Laura Huhtasaaren kannatuksen ydin on suomalaisen yhteiskunnan nettomaksajissa eli ammattitaitoisissa lapsiperheellisissä työntekijämiehissä. Huhtasaari ilmentää erinomaisella tavalla perussuomalaisten usein kuultua kiteytystä ”Ensin suomalainen työ ja yrittäminen, ja jos sitten aikaa ja rahaa jää, maailman parantaminen”.
Maantieteellistä jakaumaa tarkastellessa Huhtasaari on noussut maakuntien megatähdeksi. Kehitys on ollut salamannopeaa. Huhtasaari valittiin kansanedustajaksi 2015 äänimäärällä, jollaisesta saavat yleensä nauttia vain valtakunnan arvostetuimmat senioriministerit. Kotikaupunkinsa Porin kaikkien aikojen suosituimmaksi kunnallispolitiikoksi noussut karismaattinen Huhtasaari puhuttelee luonnollisesti omaa maakuntaansa Satakuntaa, mutta presidentinvaalikiertueen myötä jatkuvasti laajempaa suomalaisten joukkoa.
Oli sitten kyse kuntavaaleista, eduskuntavaaleista, perussuomalaisten varapuheenjohtajakisasta tai Huhtasaaren suorastaan murskaavasta vaalikonesuosiosta, on tulos järjestäen sama: Huhtasaari repii tuloksia, jotka ovat politiikkaa työkseen analysoiville typerryttäviä.
Sunnuntaina galluppien aika on ohitse, ja niin sanotut kovat luvut lyödään taululle. Niitä odotellessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Päivän pointti: Antti Lindtmanilla on neljä vaihtoehtoa

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

BBC kertoi köyhistä isistä, jotka myyvät 5- ja 7-vuotiaita tyttäriään – tyttöjen kohtalo lapsimorsiamina jäi kertomatta
BBC:n tuore artikkeli kertoo afganistanilaisista isistä, jotka myyvät tyttäriään köyhyyden vuoksi. Yksi artikkelissa haastateltu isä kertoo olevansa valmis myymään yhden 7-vuotiaista kaksostyttäristään perheen elättämiseksi. Toinen BBC:n haastattelema isä kertoo puolestaan myyneensä 5-vuotiaan tyttärensä sukulaiselleen saadakseen rahat hänen sairaanhoitokuluihinsa. Artikkelin mukaan tytön on määrä mennä naimisiin 10-vuotiaana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











