

LEHTIKUVA Teemu Salonen
”Yritetäänkö ruotsin kieltä koskeva kansalaisaloite haudata valiokuntaan?” – asia Raija Vahasalon käsissä
Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset vaativat vapaaehtoista ruotsin kielen opiskelua koskevan kansalaisaloitteen asianmukaista käsittelyä. Kansanedustajat Ritva Elomaa, Juho Eerola ja Mika Niikko edellyttävät, että kyseessä olevasta kansalaisaloitteesta tehdään mietintö, joka viedään täysistuntoon keskusteltavaksi ja mahdollisesti äänestettäväksi.
Eduskunnan sivistysvaliokunnassa on ollut jo pitkään käsittelyssä kansalaisaloite ruotsin kielen muuttamisesta valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla. Asiaa koskevan mietinnön valmistumisella alkaa jo olla kiire, jotta aloite ei vaalikauden päättymisen vuoksi raukea.
”Kansalaisaloite ei sisällä varsinaista lakitekstiä vaan siinä ainoastaan esitetään lainvalmistelutyöhön ryhtymistä, eivät asian lykkääntymisen syynä voi olla ainakaan lakitekniset ongelmat.”
– Valmiin mietinnön piti olla valiokunnan käsiteltävänä viimeksi tänään, mutta asiaa on perussuomalaisten vaatimuksista huolimatta jälleen kerran lykätty. Asian hidas eteneminen on herättänyt epäilyksiä siitä, että joillain tahoilla on tavoitteena kansalaisaloitteen hautaaminen valiokuntaan, jolloin asiasta ei päästä äänestämään täysistunnossa. Koska kyseinen kansalaisaloite ei sisällä varsinaista lakitekstiä vaan siinä ainoastaan esitetään lainvalmistelutyöhön ryhtymistä, eivät asian lykkääntymisen syynä voi olla ainakaan lakitekniset ongelmat, perussuomalaiset kertovat tiedotteessaan.
– On tärkeää, että kansalaiset näkevät, ketkä kansanedustajat äänestävät aloitteen puolesta ja ketkä vastaan, perussuomalaisten valiokuntavastaavana sivistysvaliokunnassa toimiva kansanedustaja Ritva Elomaa sanoo.
Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset eivät hyväksy sitä, että kansalaisaloitteen aiheen ollessa joillekin tahoille hankala tai epämiellyttävä, yritetään asian käsittelyä viivästyttää ja mahdollisesti kokonaan lakaista pöydän alle.
– Jotta tällaisilta ongelmilta voitaisiin jatkossa välttyä, tulisi harkita säännösten muuttamista siten, että jatkossa kansalaisaloitteet eivät raukea vaalikauden päättyessä, kansanedustaja Juho Eerola toteaa.
– Edellytämme, että mietintö saadaan pikaisesti valmiiksi ja jatkokäsittelyyn. Asia on viime kädessä sivistysvaliokunnan puheenjohtajan, kokoomuksen Raija Vahasalon käsissä, Elomaa toteaa.
Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset eivät hyväksy sitä, että kansalaisaloitteen aiheen ollessa joillekin tahoille hankala tai epämiellyttävä, yritetään asian käsittelyä viivästyttää ja mahdollisesti kokonaan lakaista pöydän alle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pakkoruotsi syrjii ja syrjäyttää

Elomaa kansalaisaloitteen kuulemisesta: Pakkoruotsin kustannukset jäivät epäselviksi

Sivistysvaliokunta vastustaa kansalaisaloitetta – perussuomalaiset vaativat pakkoruotsin poistamista
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














