Yrittäjät moittivat kuntien kilpailutuksia

25.04.2013 |11:37

Kaksi kolmesta julkisiin hankintakilpailuihin osallistuneesta yritysjohtajasta on kauppakamarien kyselyn mukaan tyytymätön kilpailuihin liittyvien menettelyjen sujuvuuteen.

– Surkeimpia ovat pienten kuntien hankinnat, osaaminen on olematonta, kyselyt tulkinnanvaraisia ja päätösten perustelut kuin lottokoneesta. Poliittiset päättäjät innostuvat jostakin, rahaa käytetään onnettomiin konsultteihin ja suunnitteluun. Lopulta oikeudessa selvitellään, mitä oikeastaan olisi ollut tarkoitus tehdä, sanoo yksi yritysjohtaja kyselyssä. Asiasta kertoo torstain Demokraatti.

– Pk-yrityksille voi antaa suunnitelmallisesti mahdollisuuksia osallistua tarjouskilpailuihin, esimerkiksi pilkkomalla hankinta osatarjouksiin, jotka ovat pk-yritysten suorituskyvyn rajoissa, korostaa johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamarista.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

8.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
9.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi