Eduskunnan perjantainen äänestystulos 105-92 sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta oli monelle edustajalle suuri yllätys, suorastaan isku vasten kasvoja. Hämmästystä herätti, kuinka perinteisten arvojen kannatus hiipuu niitä ennen kannattaneiden keskuudessa. Jäävätkö perussuomalaiset linjansa kanssa ihan yksin?

– Tämä osoittaa, miten syvä on eduskunnan ja kansanedustajien rappiotila! Ja erityisesti kokoomuksen ryhmä, joka jakaantui… Ei voi kuin ihmetellä, missä tilassa Kansallinen Kokoomus on, kajaanilainen Pentti Kettunen (ps.) manasi äänestyksen jälkeen.

– Vuosina 1965-71 kokoomusta johtanut Juha Rihtniemi oli isänmaallinen ja selkärankainen puheenjohtaja. Veikkaan, että hän pyörtyisi, jos tietäisi kokoomuksen tämänpäiväisen äänestystuloksen. Mutta kun puoluetta johtaa tällainen polvihousupoika, ei ole ihme, että näin tapahtui, ihmettelee veteraanikansanedustaja, 72, joka tuli eduskuntaan ensi kerran jo vuonna 1983.

Puolueen ikänestori Kauko Tuupainen (ps.) säestää:

– En ole nyrkkeilymiehiä, mutta tämä oli meille knockout – tyrmäysisku, jyväskyläläinen Tuupainen toteaa.

Kirkonmies toivoo: innostukaa muistakin eduskunnan asioista

Kimmo Kivelä (ps.), kuopiolainen pappi ja poliitikko yllättyi näinkin selvästä äänestystuloksesta.

– Ilmeisesti viime hetkien vaikuttamisella oli siihen osuutensa, Kivelä otaksuu. Hän viittaa tällä tiedotusvälineiden suuntaan.

– Olisipa media yhtä aktiivisesti mukana jokaisessa asiassa, vaikkapa työttömyysturvaa tai vanhuspalvelulakia käsiteltäessä, Kivelä toivoo.

Arja Juvonen (ps.) äänesti eri tavalla kuin muu ryhmä, mitä Kivelä sanoo siihen?

– Juvonen on alusta asti reilusti sanonut sen ryhmässä. Reilujen pelisääntöjen mukaan on menty. Tuskin tästä Juvoselle mitään seuraamuksia tulee, Kivelä tuumailee.

Juvonen: Ainoa asia, jossa olen eri mieltä

– Tulos oli selkeä, mutta eihän tätä voinut etukäteen ennustaa, Juvonen sanoo.

Hän uskoo, että hänen työnsä jatkuu eduskuntaryhmässä hyvissä merkeissä, vaikka tässä yhdessä asiassa oltiinkin eri linjoilla.

– Uskon, että kaikki menee hyvin. Minulla on hienot kaverit ryhmässä – asiat ovat riidelleet. Tässä ei ole oikeita ja vääriä näkemyksiä, vaan jokaisella on omat mielipiteensä. Tämä on minun puolueeni ja olen ylpeä siitä. Tämä oli ainoa asia, jossa olen eri mieltä muiden kanssa. Tämä oli niin henkilökohtainen asia, että minun oli pakko toimia näin, Juvonen sanoi.

Niikko on pettynyt

Sukupuolineutraalia avioliittolakia voimakkaasti vastustanut Mika Niikko (ps.) ei peittele pettymystään.

– Olisin uskonut, että kansanedustajat olisivat olleet suoraselkäisemmin nykyisen lain kannalla. Useat taipuivat painostuksen edessä, Niikko moittii.

– Julkisuudessa käytettiin jatkuvasti ohjailevia ilmauksia, kuten ”tasa-arvoinen”, ”ihmisarvo”, ”ihmisoikeus”. Pääministeriä ja puolueiden puheenjohtajia myöten toitotettiin, että lakia pitää muuttaa. Me kaikki kuitenkin tiesimme, ettei laki ole eriarvoistava. Emme ole rikkoneet ihmisoikeussäädöksiä. He eivät puhuneet totta, Niikko syyttää.

– Jos laki muuttuu, se on yhä epätasa-arvoinen, jos niin halutaan sanoa Nyt puututtiin vain yhteen näkökulmaa: sukupuoleen. On myös lukumäärä, sukulaisuus ja ikä. Seuraavaksi vaaditaan ”vielä tasa-arvoisempaa” lakia, Niikko otaksuu.

Niikko pelkää, että uusi laki voi toteutuessaan vaikeuttaa ensimmäiseksi mahdollisuuksia saada adoptiolapsia Suomeen. Niikko sanoo, että näin on käynyt muissa sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyneissä maissa, kuten Ruotsissa.

Suuri valiokunta jatkaa

Asia ei ole vielä loppuunkäsitelty: käsittely siirtyy suureen valiokuntaan, joka voi ilmoittaa ponsien muodossa joko yhtyvänsä eduskunnan päätökseen tai tekee ehdotuksen lakiehdotuksen muuttamisesta tai hylkäämisestä.

Sen jälkeen asian käsittely jatkuu eduskunnan täysistunnossa. Jos suuri valiokunta esittää muutoksia eduskunnan päätökseen, eduskunta päättää, hyväksyykö se suuren valiokunnan ehdottamat muutokset vai pysyykö se aikaisemmassa päätöksessään.

Suuren valiokunnan ehdotus tulee hyväksytyksi, jos jatketussa ensimmäisessä käsittelyssä ei tehdä kannatettua ehdotusta eduskunnan pysymisestä aikaisemmassa kannassaan. Eduskunta päättää asian täysistunnon toisessa käsittelyssä.

Kolahtaako kepun nilkkaan?

Niikko otaksuu, että teema nousee esille kevään vaaleissa.

– Tämä kolahtaa varmaan raskaasti kepun nilkkaan: äänestäjät näkevät, että on edes yksi puolue, joka seisoo yhtä lukuun ottamatta linjallaan, Niikko povaa.

Kuva: Sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustanut mielenosoittaja perjantaina Eduskunnan portailla.

Veli-Pekka Leskelä