

Nuori tyttö kaupungilla. Lehtikuvan kuvituskuvaa. Henkilö ei liity jutun tapaukseen. / LEHTIKUVA
Viikon 5/2019 luetuin
Tammikuu 2019 luetuin
Äidin hätähuuto: Aikuiset liehittelevät 13-vuotiaita tyttöjä Kontulan nuorisotalolla – ”Menet hakemaan lastasi nuorisotalolta, ovesta tulee ulos parrakkaita miehiä”
Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä keskusteltu kiivaasti siitä, käykö Kontulan nuorisotalolla lasten lisäksi aikuisia miehiä. Kohu alkoi, kun kontulalainen äiti kirjoitti Facebookissa, että samalla nuorisotalolla hänen 13-vuotiaan tyttärensä kanssa käy jopa yli 20-vuotiaita maahanmuuttajamiehiä, jotka katsovat nuoria tyttöjä seksistisesti.
Suomen Uutiset haastatteli erästä kontulalaista äitiä, jonka tytär on käynyt Kontulan nuorisotalolla. Äiti esiintyy tässä jutussa nimettömänä.
Äiti kertoo, miten hänen tyttärensä ajautui kyseenalaiseen seuraan viime kesänä juuri täytettyään 13 vuotta. Kun tyttö sai olla iltaan saakka nuorisotalolla, hän tutustui joukkoon itseään selvästi vanhempia maahanmuuttajapoikia.
– Vanhemmat tietysti olettavat, että lapsi viettää aikaansa nuorisotalolla muiden samanikäisten kanssa aikuisten valvovien silmien alla, eli on turvassa, äiti kertoo.
– Sitten kun menet hakemaan lastasi nuorisotalolta, ovesta tulee ulos parrakkaita miehiä. Ei siis parrakkaita poikia, vaan aikuisia, joilla on miehen ruumiinrakenne.
Ikä on joustava käsite
Kontulan nuorisotalon tulkinta ikärajoista tuntui olevan varsin joustava. Äidille selvisi, että ikäraja onkin iltaisin 13-20 vuotta. Myös tyttärellä oli aluksi ollut käsitys, että uudet tuttavat ovat suunnilleen hänen ikäisiään.
– Miehet esittäytyvät tytöille 16-vuotiaina. Näytetään jopa papereita, jos tytöt epäilevät asiaa, äiti kertoo. Tytöt uskovat helpommin, sillä ovathan nämä ”nuoret” myös nuorisotalolla, ja heidän siellä olonsa on aikuisten ohjaajien mielestä OK.
Äiti yritti varoittaa tytärtään siitä, että 13-vuotiaan hengailu itseään selvästi vanhempien miesten kanssa ei ole hyvä ajatus. Hän varoitti myös kulttuurieroista ja sanoi, että ihastua ei ainakaan kannata. Tytön vastaus oli tiukka: ”Äiti, sä olet rasisti!”
Tässä vaiheessa tytöt olivat sitä mieltä, että nämä uudet tuttavuudet ovat heidän aitoja, oikeita ystäviään, jotka aina kuuntelevat heitä ja kehuvat heitä kauniiksi.
– Ne sanovat tekevänsä mitä vain saadakseen näin ihanan tyttöystävän kuin me ollaan, äiti kertoo tyttöjen sanoneen hänelle.
Groomingin ”perustyökalut” eli imartelu ja kehuminen olivat siis nuorisotalolla täydessä käytössä.
Gangsta-elämäntapa kiehtoo
Tytär pyöri muutaman ystävänsä kanssa kurdinuorten porukassa, jossa elämä oli rikasta ja jännittävää. Jengi järjesti etukäteen sovittuja joukkotappeluita, biiffejä, joita tytötkin kutsuttiin katsomaan. Porukasta löytyi aina joku, joka heilutti satasen seteleitä.
Kun tytöt olivat päässeet tarpeeksi sisään ulkomaalaisten porukkaan, heille kerrottiin, ettei osalla miehistä ole oleskelulupaa. Osa ei puhunut suomea.
Miehet kutsuivat tyttöjä koteihinsa ja tytöt kertoivat ihmetelleensä, miten turvapaikanhakijalla voi olla niin paljon merkkikelloja ja kalliita muotivaatteita vaatekaapeissaan. Tytöt olivat myös kysyneet, missä poikien vanhemmat ovat, mutta tajunneet, että asunnossa ei ollut muuta kuin näiden kahden pojan tai miehen sängyt.
Limsaa, sipsejä, tupakkaa, huumeita
Äiti kertoo jossain vaiheessa ihmetelleensä, kun tytöt tulivat aina kotiin limsapullojen ja sipsipussien kanssa. Vastaus oli, että uudet ystävät olivat ostaneet. Äidin mukaan nämä ulkomaalaiset miehet ostivat tytöille myös tupakkaa.
Huumeita sen sijaan ei tarjottu ilmaiseksi. Niistä tyttöjen olisi pitänyt maksaa.
Jossain vaiheessa tytöt alkoivat kuitenkin tajuta, että kaikki ei olekaan niin hohdokasta kuin he olivat kuvitelleet.
Kupla puhkeaa
Osalla nuorisotalon tytöistä ystävystyminen maahanmuuttajamiesten kanssa eteni seurusteluksi asti. Siinä vaiheessa kohtelu ei välttämättä enää ollutkaan niin palvovaa kuin alussa, vaan tyttöjen elämää pyrittiin hallitsemaan ja rajoittamaan.
Kontulalaisäiti kertoo eräästä tytöstä, jolle tehtiin raiskauksen tunnusmerkit täyttävä teko, mutta nuori tyttö ei itse ensin tajunnut, että hänelle oli tehty väärin. Tekijä tietenkin syyllisti tyttöä tapahtuneesta.
Monikulttuurinen tuttavapiiri oli julma epäsuosioon joutuneille tytöille: raiskatuksi tai hyväksikäytetyksi joutumisen sanottiin olevan tytön oma vika, koska hän ”itse halusi sitä”. Kurdimiehet pyrkivät kääntämään koko tuttavapiirin tyttöä vastaan. Joku tytöistä uhattiin jopa hakata, äiti kertoo.
– Lopulta, kun olin aikani tyttöjen kanssa puhunut asiasta, he alkoivat itse tajuta, että heille ollaan valehdeltu, äiti kertoo.
Nuorisotalo kiertelee vastuutaan
Äiti otti yhteyttä Kontulan nuorisotalon toiminnasta vastaavaan aluepäällikköön kysyäkseen, miksi kävijöiden ikää ei tarkisteta ja miksi aikuisten ulkomaalaismiesten annetaan lääppiä nuoria tyttöjä nuorisotalolla.
Aluepäällikkö Katri Kairimo ei nähnyt Kontulan nuorisotalon toiminnassa mitään ongelmia: seksuaalista häirintää ei ole havaittu eikä talolla käy aikuisia miehiä. Kävijöiden ikä voidaan tarkistaa vain silmämääräisesti. Vakiokävijöillä on nuorisotalon jäsenkortti, johon merkitään se ikä, jonka hakija itse ilmoittaa.
Aluepäällikön mukaan nuorisotalon ohjaajilla ei ole oikeutta vaatia keneltäkään henkilöllisyystodistuksen esittämistä.
Kairimo vetoaa äidille lähettämässään sähköpostiviestissä siihen, että nuorisotalolla nuoret kohtaavat toisensa valvotussa tilassa ja paikalla on koulutettuja ohjaajia, joten ”paikka on varmasti turvallisempi kuin katu, asemanseudut ja ostoskeskukset”. Epäilemättä, mutta vielä turvallisempi se olisi, jos siellä ei olisi aikuisia ulkomaalaismiehiä.
Kaupunginvaltuutettukaan ei saanut vastauksia
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Pia Kopra oli yhteydessä asiasta vastaaviin virkamiehiin saatuaan soittoja kontulalaisten lasten vanhemmilta. Kopra on erittäin huolissaan virkamiesten vähättelevältä ja välinpitämättömältä vaikuttavasta asenteesta.
– Olin yhteydessä muun muassa nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatkaan, mutta en saanut selkeää vastausta mitä asialle aiotaan tehdä, Pia Kopra kertoo Suomen Uutisille.
Nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka ei vastannut Suomen Uutisten soittopyyntöön.
– Nuorisotilan on oltava turvallinen paikka, eikä vastuuta turvallisuudesta voi työntää lasten kontolle. Valvojien on puututtava seksuaaliseen ahdisteluun ja vähintäänkin annettava ahdistelijoille porttikielto, Kopra sanoo.
Pia Kopran mielestä vaikuttaa siltä, että nuorisotalon valvojat eivät ole hoitaneet tehtäviään.
– Jos esimerkiksi biljardia pelaavia tyttöjä taputellaan takapuolelle tai muuten lääpitään, niin siinähän pian täyttyvät lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkit, Pia Kopra sanoo.
Oulun tapaukset ovat nostaneet grooming-ilmiön valtakunnalliseen keskusteluun. Nuorisotalolla käyvien lasten pitää tietenkin olla turvassa groomingilta ja seksuaaliselta ahdistelulta.
– Helsingin kaupungin tiloja ei saa käyttää groomingin edesauttamiseen, kaupunginvaltuutettu Pia Kopra korostaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.
Uusimmat

Rintamäki: Vesivarat pysyvät kansallisessa hallinnassa

Jari Koskela: Kun autoilun kustannuksia lasketaan, talous vahvistuu
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää












