Artikkeli kuva

Aloittiko EKP salaisen valuuttasodan?

06.09.2014 |10:58

Euroopan keskuspankin syyskuun kokouksessa päätettiin laskea ohjauskorkoa 0,05 prosenttiin. Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kuitenkin yllätti markkinat kertomalla omaisuusvakuudellisten arvopaperien osto-ohjelmasta. Yllättävän käänteen havaitsee nopeasti euron ja Yhdysvaltain dollarin välisestä kurssista. Euro heikkeni rajusti ja torstain jälkeen euro on maksanut alle 1,3 dollaria.

The Wall Street Journalin mukaan Draghi asetti EKP:n yhdeksi valuuttasodan taistelijaksi. EKP ei toki suoraan kertonut toimiensa tarkoituksen olevan heikentää euron ulkoista arvoa. Euron devalvoitumista on kaivattu etupäässä vaikeuksissa olevista euromaista.

Lehden mukaan EKP osti nyt aikaa europäättäjille, ja näiden tulisi nyt vuorostaan trimmata maidensa taloudet kuntoon ostetun ajan puitteissa. EKP ei voi välttämättä tehdä paljoa muuta, sillä Draghi myönsi, että keskuspankin rahapoliittisissa päätöksissä ei päästy yksimielisyyteen. Lisähelpotukset rahapolitiikassa voisivat johtaa keskuspankin sisäisiin riitoihin.

Sen sijaan kaikki eivät usko, että edes nämä EKP:n tekemät ja lupaamat toimet tulevat riittämään. Allianzin pääekonomisti Michael Heise kirjoittaa Project Syndicaten sivuilla, ettei Euroopan ongelmia saada ratkottua pelkällä rahapolitiikalla, vaan Eurooppa voi ajautua Japanin “kadotettujen vuosikymmenten” tielle.

Wolfgang Münchau puolestaan kirjoittaa Financial Timesin sivuilla, että EKP joutunee kasvattamaan tasettaan nyt luvattua enemmän vielä tämän vuoden puolella. Münchau kirjoittaa ostotarpeen olevan useamman tuhannen miljardin euron suuruinen. Hänestä EKP teki ihan hyvän lähdön, mutta että euroalue ei ole vielä edes matkansa puolessa välissä.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
8.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää