

LEHTIKUVA
Puhemies joutui puuttumaan ylimieliseen naureskeluun ministeriaitiossa – Antikainen: ”Kertoo kaiken oleellisen tästä hallituksesta”
Eduskunta on hallituspuolueiden ja kokoomuksen määräenemmistöllä hyväksynyt EU:n monivuotisen rahoituskehyksen ja niin sanotun elpymispaketin. Perussuomalaiset halusivat käydä asiasta perusteellisen keskustelun, mikä hallituspuolueissa leimattiin “trollaamiseksi”. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa suomalaisia, että kuntavaalit ovat hyvä hetki ilmaista mielipiteensä myös elpymispaketista.
Perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan EU:n elpymispaketissa on kyse merkittävän toimivallan siirrosta Euroopan unionille, mikä muuttaa merkittävällä tavalla unionin luonnetta. Tämän vuoksi perustuslakivaliokunta katsoi, että asiassa vaaditaan eduskunnan 2/3:n enemmistö. Päätös syntyi äänin 134-57.
– Olen surullinen siitä, että eduskunnasta ei löytynyt kahden kolmasosan enemmistöä selkärankaisia edustajia kaatamaan tätä Suomelle erittäin epäedullista pakettia. Hallituspuolueista vain kaksi keskustan edustajaa äänesti pakettia vastaan, ja oppositiopuolue kokoomus sinetöi suomalaisten rahojen lahjoittamisen Etelä-Eurooppaan, kun puolueen eduskuntaryhmästä peräti 26 edustajaa äänesti paketin hyväksymisen puolesta, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen sanoo.
– Heitä ja keskustan ryhmän hyväksymisen puolesta äänestänyttä 27 edustajaa lapsemme ja lapsenlapsemme voivat erityisesti kiittää, kun maksavat Itä- ja Etelä-Euroopan hyväksi otettua velkaa takaisin vuoteen 2058 asti. Vihervasemmisto ei yksin olisi tätä pakettia saanut läpi. Lisäksi yhteinen velka on askel kohti liittovaltiota.
Laskua maksavat vielä lapsenlapsetkin
Myös hallituksen suhtautuminen asiaan vaikuttaa väheksyvältä ja jopa pilkalliselta. Elpymispakettiäänestyksen aikana ministeriaitiossa naureskeltiin niin kovaa, että puhemies joutui huomauttamaan tästä.
– Tämä ylimielinen naureskelu näin suuren asian keskellä kertoo tästä hallituksesta kaiken olennaisen. Ministeriemme mielestä on ilmeisesti hyvinkin huvittavaa, kun suomalaiset, jopa heidän omat lapsensa ja lapsenlapsensa, joutuivat näin vuosikymmenten ajaksi toisten maiden velkojen maksajiksi, Antikainen ihmettelee.
Perustuslain suoma puheoikeus leimattiin “trollaamiseksi”
Hallituspuolueet moittivat perussuomalaisia kovin sanoin perussuomalaisten halutessa keskustella elpymispaketista perusteellisesti. Perussuomalaisten käyttäessä perustuslain heille suomaa puheoikeutta katsottiin tämä hallituspuolueissa esimerkiksi ”trollaamiseksi”. Lisäksi hallituspuolueiden taholta on kansalaispalaute leimattu ”trolliarmeijaksi”.
– Hallituspuolueet leimaavat kannaltaan kiusallisen opposition kritiikin ja kansalaisten palautteen ikävästi. Se kertoo heidän toimintatavoistaan ja ajatuksistaan: suomalaisilla, demokratialla tai kansalaisten mielipiteillä ei ole heille mitään väliä. He haluavat EU-liittovaltion hinnalla millä hyvänsä. Muistutan kaikkia suomalaisia siitä, että kuntavaalit ovat myös hyvä hetki kertoa oma mielipide elpymispaketista.
– Jos et kannata suomalaisten verorahojen haaskaamista Itä- ja Etelä-Eurooppaan etkä halua pieniltä kunnilta sananvallan vievää ja pienet kunnat kurjistavaa sote-maakuntamallia, niin valitse tulevissa kuntavaaleissa mieleisesi perussuomalainen ehdokas vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta ja suomalaisten varojen ryöstöä, Antikainen painottaa.
Kuntavaalit käydään Suomessa 13.6.2021. Ennakkoäänestys kotimaassa on 26.5.–8.6.2021 ja ulkomailla 2.–5.6.2021.
Otsikkoa muokattu 18.5.2021 klo 17.31.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sote-maakuntamalli kansalaispalaute elpymispakettiäänestys EU-liittovaltio EU-elpymispaketti Etelä-Euroopan maat rahoituskehys liittovaltiokehitys Itä-Euroopan maat Kuntavaalit Sanna Antikainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Suomen vientikö muka tarvitsee EU-elvytyspakettia? – ”Totuuden taivuttamisen maailmanennätys”

Elpymispaketti on hylättävä – ”Hallituksen katsottava faktoja unelmahöttöä sijaan”

Marin jätti oven raolleen uusille elvytyspaketeille – Halla-aho: ”Etelä-Euroopan maiden rakenteellisia ongelmia sosialisoidaan kaikkien riesaksi”

Antikainen: Valko-Venäjä harjoittaa hybridisodankäyntiä, miksi Suomi tukee käytännön toimillaan Latvian ja Liettuan sijasta Lukashenkaa?
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.