

LEHTIKUVA
Arabimaat eivät halua palestiinalaispakolaisia omiin maihinsa – veljeskansojen penseys korostaa tilanteen toivottomuutta
Kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin 7. lokakuuta tekemään hirveyksiään, jatko oli kuin laintauluun hakattu. Israel kostaa oikeutetusti Hamasin rikokset ja seurauksista kärsivät kaikki Gazan ja Länsirannan asukkaat. Tilanteen toivottomuutta kuvaa sekin, että palestiinalaiset eivät kelpaa pakolaisiksi edes yhteisen rajan taakse veljesmaihin.
Samalla kun tavalliset palestiinalaiset etsivät Hamasin hallitsemassa Gazassa turvaa pommituksilta moni saattaa kysyä, miksi ympäröivät arabimaat eivät suostu ottamaan veljiksi ja sisariksi kutsumiaan pakolaisia turvaan omiin maihinsa.
Egyptillä on yhteinen raja Gazan alueen kanssa ja Jordania puolestaan rajautuu Länsirantaan. Molemmat ovat kieltäytyneet kunniasta. Jordania tosin siksikin, että maassa on jo huomattava palestiinalaisväestö.
Ainoa tie on umpikuja
Associated Press eli uutistoimisto AP muistuttaa Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisin keskiviikkoisesta lausunnosta, jonka mukaan käynnissä oleva sota ei ole suunnattu vain Hamasia vastaan, vaan ”se on myös yritys ajaa siviiliväestö muuttamaan Egyptiin”.
Egyptin presidentin mukaan palestiinalaisten vaellus Egyptiin voisi tuhota rauhan alueella. Erityisenä huolena on mahdollinen militanttien ryhmien vetäytyminen Egyptiin, josta nämä voisivat jatkaa iskujaan Israeliin. Tämä saattaisi vaarantaa Israelin ja Egyptin 45 vuotta vanhan Camp Davidin rauhansopimuksen.
Egyptin ja Jordanian yhteinen epäluulo pohjaa siihen, että ne uskovat Israelin haluavan karkottaa palestiinalaiset nykyisiltä alueiltaan ja sitä kautta mitätöidä palestiinalaisten vaatimukset itsenäisestä valtiosta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Abdel Fattah al-Sisi Camp Davidin rauhansopimus hirveydet Hamasin hyökkäys Lähi-Idän tilanne haluttomuus ottaa vastaan pakolaisia itsenäinen valtio veljeskansat Egyptin presidentti Länsiranta palestiinalaiset terroristijärjestö Jordania Gaza Egypti väestönsiirto Hamas Israel pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraatit haluavat Hamasin hännystelijät ulos maasta – maahanmuuttoministeri on samaa mieltä

Presidentti Joe Biden: Hamas on joukko pelkureita, joka piiloutuu siviilien taakse

CNN: Hamasin terroristeilla oli kidutusoppaat mukana hyökkäyksessä

Helsingin juutalainen seurakunta tekee rikosilmoituksen Gazan tukimielenosoituksesta – “Kyseessä on räikeä antisemitismi”
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".