

Puoluesihteeri Arto Luukkanen oikealla seurassaan vaasalaiskansanedustaja Jukka Mäkynen. Pietarsaari. / Matti Matikainen
Arto Luukkanen PS-viikkokirjeessä: ”Valtamedia ja wanhat puolueet valmistautuvat PS:n peijaisiin, toiminta on paras vastalääke härskille kohtelulle”
Vaalipäivä lähestyy ja temput rumenevat. Suomen Uutiset julkaisee puoluesihteeri Arto Luukkasen kenttäkirjeen, jossa hän kommentoi viime päivien tapahtumia ja kannustaa omiaan vaalikamppailuun.
Luukkanen kirjoittaa viikkokirjeessä:
Perussuomalainen on parhaimmillaan, kun lähtökohdat vaikuttavat epätoivoisilta.
Uutinen kuolemastamme on ennenaikainen
Peijaisiimme valmistaudutaan Ylellä ja valtamediassa. Vanhat puolueet odottavat toiveikkaina jälleen kerran. Ylessä hypetetään tänään tarinaa: ”perussuomalaiset sukelsivat”. Nyt hypetetään wanhojen puolueiden vaihtoehdottomuutta ainoana oikeana totuuteena. Kaikki muu on pahasta. Niin, totanoin kun ei oo vaihtoehtoo. Ja muuta halpahintaista potaskaa.
Rumat temput
Mikään ei tapahdu sattumalta. Hallitus on masinoinut vaalit viekkaudella, vääryydellä ja omituisella aikataululla. Media on parhaansa mukaan yrittänyt pimittää puheenjohtajaamme Riikka Purraa. Valitettavasti median tarjoamaan tarinaan ei sovi antaa Riikalle tilaisuutta kertoa kirkkaita ajatuksiaan ja todellista vaihtoehtoa nykymenolle. Kansanliikkeemme kohtelu MTV3:n vaalitentissä oli Suomen historian tylyin, puolueellisin ja epäkohteliain. Jopa toimittajien omaatuntoa kolkutti edes sen verran, että pyysivät anteeksi jälkeenpäin törkeää toimintaansa.
Heitä hävettää näyttäytyä seurassamme
Nyt pari miljardiluokan yhtiötä aikoo tosimielessä estää mainostemme esittämisen juuri ennen vaaleja. Iso raha vaalivaikuttaa, ostaa julkisuutta ja pelaa sikaa. Vanha valta on tosissaan. Se yrittää oikeasti tukkia suumme. Eikä siinä kaikki. Yle julkisti tänään kyselyn, jonka tarkoituksena on masentaa: ”älkää perussuomalaiset menkö äänestämään – olette hävinneet vaalit jo ennen kuin ne on pidetty. Löhötkää kotona sohvan kulmalla katsomassa pakkoverolla tuotettua luokatonta hömppää.” Kaikki temput käytetään. Eivätkä ne lopu edes vaali-iltaan. Ja jos et äänestä, niin rumia temppuja tulee lisää.
Toiminta on paras vastalääke härskille kohtelulle – käy äänestämässä!
Me emme käännä toista poskeamme, vaan vastamme kepulikonsteihin menemällä äänestämään.
Kokoomuksen nimittämää valtakunnansyyttäjää voi pitää aatteellisena toimijana hieman samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa puolueiden nimittämiä korkeimman oikeuden tuomareita. On selvää, että valtamedian ja wanhojen puolueiden tarkoituksena on eristää, marginalisoida ja lopulta lain voimalla kieltää perussuomalaiset. Se onnistuu helpommin, jos emme äänestä ja osoita kansanliikkeen voimaamme.
Wanhojen puolueiden politiikan sisältö on sama, ainostaan pakkaukset vaihtelevat
Puna-viherhallitus ja sen haluisa kokoomusrenki haluaa, että sinä osoitat mieltäsi jättäytymällä kotiin sillä se haluaa käyttää sinun poliittista voimaasi terveysalan leikkauksiin ja yksityistämisiin. Todellinen vaihtoehto ei ole se, että samaa punavihreää politiikkaa tarjotaan äänestäjille kokoomuksesta vasemmistoliittoon.
Veruke on: ”tämä pitäjä ei tarvitse koulua, paloasemaa tai terveyskeskusta sillä me saimme kansalta mandaatin sulkea ne!” Kaitselmus varjelkoon meitä tällaiselta vaihtoehdottomuudelta. Korporaatiot yrittävät yksissä tuumin poistaa riskin demokratiasta viemällä äänestäjiltä todellisen vaihtoehdon.
Tavoite on, että kaikkien puolueiden sisältö on sama ja ainoastaan paketti saa vaihdella. Tällainen vaihtoehdottomuus on demokratian kuolema.
Se, että sinä jäät kotiin on juuri sitä mitä korporaatiot ja wanhat puolueet tavoittelevat.
Äänestä sunnuntaina! Tee hyvää ja vie kaverisikin äänestämään aluevaaleissa!! Äänestetään yhdessä gallupit nurin!
Arto Luukkanen – puoluesihteeri
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ylen ohjelmissa ei edelleenkään saa puhua menoleikkauksista – jos ne koskevat kehitysapua tai haittamaahanmuuttoa

Vieläkö ihmettelet, miksi Saarikko ja Marin saavat runsaasti puheaikaa vaalitenteissä? – Näin paljon hallitus jakoi medialle mieluisaa tukirahaa viime vuonna
Viikon suosituimmat

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












