

Kimmo Mäntylä
Asiat hukkuvat ”yhteiskunnan syvään valtamereen” – lakialoitteella tukea vammaisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on jättänyt eduskunnassa lakialoitteen vammaisneuvostojen saattamisesta lakisääteiseksi. Juvonen sai lakialoitteelleen 108 kansanedustajan allekirjoituksen – määrä on poikkeuksellisen suuri.
– Kansanedustajat ovat ottaneet aloitteen vastaan sydämellä. Siitä kiitos heille. Eduskunnassa työskentelee hyvin ymmärtäväisiä edustajia, Juvonen kiittää.
Juvonen kertoo saavansa paljon yhteydenottoja ja palautetta vammaisilta henkilöiltä. Moni on kohdannut sellaisia tosielämän tilanteita, joissa oma toive ja asia on hukkunut yhteiskunnan syvään valtamereen: palvelusektori ei ole kuullut, apua ei ole saanut tai asioiden käsittely on kestänyt kohtuuttoman pitkään, Juvonen kertoo.
– Yksi hyvin syvästi koskettanut asia on ollut Espoossa vammaisiin henkilöihin kohdistunut omaisuusrikosten sarja, jossa asumispalveluyksikössä vammaisten henkilöiden tileiltä varastettiin yli 3000 euroa rahaa. Syyllistä ei ole saatu kiinni, Juvonen suree.
– Suomalainen yhteiskunta eriarvoistuu vauhdilla. Meillä on valtavasti tehtävää siinä, että ihmisten asiat tulevat kuulluksi ja ihminen nähdyksi. Vammaisneuvosto-lakialoite nostaa vammaisen henkilön esille. Hänkin on ehkä juuri sitä työpaikkaa vailla. Hänelläkin on ehkä taloudellista ongelmaa, yksinäisyyttä, avun tarvetta ja syrjäytymistä. Hän liikkuu ovesta ulos, käy kaupassa ja matkustaa. Ympäristön tulee olla hänelle esteetön ja turvallinen, Juvonen kuvailee.
Juvosen lakialoitteen tarkoituksena on vahvistaa vammaisten henkilöiden mahdollisuutta päästä vaikuttamaan heitä koskeviin asioihin, sekä osallistumaan kunnissa käytävään päätöksentekoon ja keskusteluun. Vammaisneuvostot tekevät aloitteita ja esityksiä vammaisille tärkeistä asioista. Lakialoitteen tarkoitus on myös yhdenvertaistaa vammaisneuvostot ja vanhusneuvostot keskenään, sillä vanhusneuvostot ovat vanhuspalvelulain mukaan kunnille lakisääteisiä, mutta vammaisneuvostot kehitysvammalain mukaan ei.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus lyö heikoimpia

Arja Juvonen: Hallitus sivuutti Suomen lapset
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää