Artikkeli kuva

Bostonin terroristit linkittyvät militanttiin islamiin

19.04.2013 |19:06

Bostonin pommi-iskuista epäiltyjen tsehtseeniveljeksistä nuorempi jatkaa pakoaan.  Poliisin etsintäkuuluttama yhdeksäntoistavuotias Dzhokhar Tsarnaevin epäillään piileskelevän Bostonin alueella. Vanhempi veli, itsepuolustuslajeja harrastava 26-vuotias Tamerlan Tsarnaev (kuvassa ylhäällä) sai surmansa poliisin kanssa käydyssä laukaustenvaihdossa aikaisemmin päivällä.

Vaikka veljekset olivat CNN:n tietojen mukaan asuneet Yhdysvalloissa jo vuosia, he olivat eristäytyneitä muusta yhteiskunnasta. Tamerlan kirjoitti verkkosivuilleen: ”Minulla ei ole yhtään yhdysvaltalaista ystävää. En ymmärrä heitä”.

Sosiaalisesta mediasta löytyy runsaasti veljesten merkintöjä. Dzhokhar on kirjoittanut muun muassa VKontakte-nimiselle sivustolle sekä linkittänyt runsaasti videoita Youtube-kanavalle. Pommi-iskun mahdollista taustaa saattaavat selittää Youtube-kanavasta löytyvät militantilla islamilla hekumoivat videot.

Profetian toteutuminen – Khorasanin mustat liput:

Kanavalle linkitettyjen videoiden viesti on selkeä:

– ”Kukaan ei voi pysäyttää jihadia”. ”Ne, jotka surmataan nimissäni .. heille myönnetään pääsy puutarhoihin, virtaavien vetten äärelle. ”

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
10.
Suomen uutiset logo

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä

04.04.2026 |09:48

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää