Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Brysselin lentokentällä ja metrossa räjähdyksiä – kymmenien pelätään kuolleen

22.03.2016 |10:01

Zavantemin lentokentällä Brysselissä on tapahtunut kaksi perättäistä räjähdystä. American Airlines -lentoyhtiön lähtöselvitysalueen läheisyydessä sattuneet räjähdykset ovat kansainvälisten uutistoimistojen mukaan vaatineet 13 kuolonuhria. Loukkaantuneita on kymmeniä. Silminnäkijät kertovat kuulleensa laukauksia ennen räjähdyksiä.

Iskua pakenevia ihmisiä Brysselin lentokentällä:

Myös Brysselin Maelbeekin metroasemalla on tapahtunut räjähdys. Uutistoimisto Sky Newsin mukaan ainakin kymmenen ihmistä on saanut metroasemalla  surmansa. Metroasema sijaitsee noin 500 metrin etäisyydellä europarlamentin alueesta.  Maelbeekin asema:

Useat kansainväliset uutistoimistot ovat julkaisseet tämän yksityishenkilön Twitteriin lataaman kuvan. Kuvaajan mukaan se on otettu Maelbeekin asemalla, mutta asiaa ei ole voitu vahvistaa.

Belgia ja Ranska varoittivat viime lauauntaina kansalaisiaan ”äärimmäisen korkeasta” terrori-iskun uhasta.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi