Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Daily Mail: Turhautunut demaripääministeri Löfven ei halua massamaahanmuuton uusintaa

13.04.2017 |21:40

Ruotsin sosialidemokraattipääministeri Stefan Löfven kertoo, ettei Ruotsi aio enää koskaan palata massamaahanmuuton aikaan. Löfvenin mukaan ilman oleskelulupaa Ruotsissa asuvat tulee voida karkottaa.

Viime perjantain Tukholman terrori-iskusta epäilty 39-vuotias uzbekistanilaismies Rakhmat Akilov sai kieltävän oleskelulupapäätöksen pitkän valitusprosessin päätteeksi viime joulukuussa. Hänelle annettiin neljä viikkoa aikaa poistua maasta. Löfvenin maahanmuuttoa koskevista kommenteista uutisoi brittilehti Daily Mail.

Terroristi huijasi viranomaisia

Akilov onnistui piileskelemään viranomaisilta ilmoittamalla näille väärän osoitteen. Daily Mail kirjoittaa viranomaisten yrittäneen tavoittaa Akilovia.

Akilovin väitetään ihannoivan Isisiä sekä islamistista Hizb ut-Tahriria. Akilov surmasi neljä ihmistä yliajamalla kaappaamallaan rekalla Tukholman kävelykatualueella. Lisäksi iskussa loukkaantui vakavasti neljä muuta ihmistä, joista kaksi on teho-osastolla.

”Olen valtavan turhautunut”

Löfvenin mukaan jokaisen oleskeluluvatta maassa olevan ulkomaalaisen tulisi palata kotimaahansa.

– Olen valtavan turhautunut. Kielteisen viisumipäätöksen saaneiden pitäisi poistua maasta, Löfven kertoi.

Ruotsiin saapui yli 240 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2014-2015. Määrä on väestön kokoon suhteutettuna Euroopan suurin. Arviolta 12 000 maahanmuuttajaa odottaa karkotus. Yksin Tukholmassa oleskelee laittomasti 3 000 ihmistä.

Isku Isisin nimeen

Daily Mailin mukaan Akilov on kertonut toteuttaneensa iskun Isisin nimeen. Lehden mukaan hän on kertonut viranomaisille olevansa tyytyväinen suorittamaansa iskuun.

Poliisin mukaan Akilovin kaappaamasta rekasta löytyi naulapommi, mutta se ei onneksi räjähtänyt.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
7.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi