Artikkeli kuva

vesa moilanen lehtikuva

”Demareiden ministerikierrätys oli puhdas vihermeikkaus”

17.05.2013 |15:37

Perussuomalaisten puoluetoimistolla työskentelevältä Matti Putkoselta ei heru sympatiaa SDP:n ministerivaihdoksille. Putkosen mukaan edellisestä ministeriryhmästä syrjään heitetty Jukka Gustafsson oli ainoa, jonka kämmenissä oli jäljellä edes jonkinlaista työrukkasen hajua. SDP osoitti ministerivalinnoillaan sen, että sen selkä on käännetty lopullisesti teollisuusduunareita vastaan.

– On selvää, että SDP:n kierrätys oli puhdas vihermeikkaus. Uudet ministerit ovat profiloituneet vihertalouden ja viherenergian etulinjan esitaistelijoina. He ovat olleet aikoinaan muuttamassa SDP:n linjaa suuntaan, jossa on täysin unohdettu teollisuus ja teollisuustyöntekijöiden tulevaisuus, Putkonen kertoo.

Putkosen mukaan opetusministerinä toiminut Gustafsson oli vielä jonkinasteinen muistikuva metalliteollisuuden toimintaedellytysten tarpeista. Gustafsson toimi aikoinaan metalliliiton opinahjon ”Murikan” ensimmäisenä rehtorina.

– Jos SDP olisi halunnut todellisen rytminvaihdoksen, niin sen olisi pitänyt ilmoittaa samalla nykyisen politiikan linjan muutoksesta – sellaiseen suuntaan, jossa pyrittäisiin kohentamaan suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja sitä kautta työllisyyttä.

SDP:n ministeriryhmä ei Putkosen mukaan ymmärrä, että hyvinvointi rakentuu ainoastaan vientiteollisuuden voimaan. Puolue osoitti hänen mielestään näillä ministerivalinnoillaan sen, että heidän selkänsä on nyt lopullisesti käännetty teollisuusduunareita vastaan.

– Ei ole kysymys rytminvaihdoksesta. Viherhumppa tulee ryskäämään entistä rajummin demareiden toimistolla.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia

01.06.2026 |16:19
4.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15

Uusimmat










PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää