Demarit ja vihreät yhteistyön asialla

12.07.2017 |19:44

SDP ja vihreät ovat valmiita yhteistyöhön Jussi Halla-Ahon johtamien perussuomalaisten kanssa. Puheenjohtajat Antti Rinne ja Touko Aalto haluavat kuitenkin rajata yhteistyön koskemaan opposition yksittäisiä asiakysymyksiä. Mahdollinen hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa tuntuu puheenjohtaja Rinteen mielestä jos ei mahdottomalta, niin ainakin vaikealta.

Huomenta Suomi -lähetyksessä haastatellut puheenjohtajat ovat sitä mieltä, että sote-uudistusta pitäisi valmistella parlamentaarisesti kaikkien eduskuntapuolueiden kesken.

– Toivon, että pääsemme tilanteeseen, ettei kenenkään tarvitse taas avata sote-uudistusta, Antti Rinne linjasi.

– Jo viime vaalikaudella nähtiin, miten sote-uudistusta vietiin eteenpäin. Ei voi olla niin, että joka vaalikausi kuluu siihen, että hallitus vuorollaan tekee tyhjäksi edellisen työtä, totesi puolestaan Touko Aalto.

Aalto sanoi myös, että hallituksen ja opposition tulisi tehdä nykyistä enemmän yhteistyötä vaalikausien yli ulottuvissa kysymyksissä.

Esimerkkinä Aalto toi esiin niin kutsutun verotuksen tiekartan, jossa verotuksen reformeista päätettäisiin parlamentaarisesti pidemmällä aikavälillä.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi