Dosentti Lasse Laaksonen lataa Venäjän historiaväitteistä: Asiat väännetään päälaelleen – ”Kylmänviileä reagointi on tehokkain vastakeino”

Venäjä pyrkii tietoisesti vääristelemään Suomen historiaa ja lukemaan suomalaisia kannanottoja tahallaan väärin, arvioi filosofian tohtori ja dosentti Lasse Laaksonen. Hänen mukaansa ilmiö ei ole uusi, vaan osa pitkää venäläistä historiapoliittista jatkumoa.

– Venäjän historian politiikka on oleellinen lähtökohta Suomenkin suhteen. Siinähän pyritään vääntämään asiat päälaelleen. Suomalaisten poliitikkojen ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kannanottoja pyritään tahallaan lukemaan väärin tai nostamaan esiin yksityiskohtia ja irrottamaan ne kontekstista, Laaksonen kertoo.

Hän toimii Suomen ja Skandinavian historian dosenttina Helsingin yliopistossa, Suomen sotahistorian dosenttina Maanpuolustuskorkeakoulussa ja sotahistorian dosenttina Itä-Suomen yliopistossa.

Venäjän historiapolitiikka pureutuu Laaksosen mukaan erityisesti toiseen maailmansotaan ja Suomen nykyisiin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin.

– Suomen kohdalla se kohdistuu toisen maailmansodan sekä talvi- ja jatkosodan kehystämiseen ja suomalaisten ”natsistamiseen” sekä Nato-jäsenyyteen ja siihen liittyviin tekijöihin, hän luettelee.

Talvisodan tulkinnassa käännytty takaisin

Laaksosen mukaan Venäjällä on palattu talvisodan tulkinnassa neuvostoaikaiseen historiankirjoitukseen.

– Kylmän sodan loppuvaiheessa ja sen päätyttyä Venäjän presidentti Boris Jeltsinin lausunnoissa talvisodan syyt pitkälti myönnettiin. Mainilan laukauksetkin tunnustettiin. Nyt on käännetty suurta viisaria taaksepäin: puhutaan siitä, kuinka suomalaiset provosoivat ja uhkasivat Leningradin turvallisuutta.

Tieteellinen tutkimus ei tue tällaisia väitteitä, Laaksonen painottaa.

– Tieteellisen historiankirjoituksen mukaan talvisodan taustat ja Neuvostoliiton aggressiivisuus on osoitettu ihan kiistattomasti. Suomi ei millään tavalla provosoinut hyökkäystä – se meni täysin päinvastoin. Neuvostojohtaja Josif Stalinin ajatuksissa oli Suomen valtaaminen, Laaksonen sanoo.

Suomalaisten ”natsistaminen” ei kestä tarkastelua

Laajempi vääristelyn teema on Laaksosen mukaan väite siitä, että Suomi olisi ollut ideologisesti natsi-Saksan liittolainen.

– Väitetään, että suomalaiset olisivat olleet natseja ja että meillä olisi ollut ideologisesti kiinteä yhteys Saksaan. Että olisimme osallistuneet Leningradin aggressiiviseen piirittämiseen ja kansanmurhaan Itä-Karjalassa, Laaksonen kertoo.

Hänen mukaansa tällaiset syytökset eivät kestä historiallista tai juridista tarkastelua.

– Aina sodissa tehdään sotarikoksia, mutta suomalainen sodankäynti kestää toisen maailmansodan kontekstissa hyvin vertailun. Juridisestikaan tällaiset vaatimukset eivät ole kestäviä. Välirauhasopimus ja Pariisin rauhansopimus vahvistivat ratkaisut, ja sotakorvaukset hoidettiin.

Laaksonen muistuttaa, että Saksassakin arvioitiin sodan aikana, että kansallissosialismin kannatus on Suomessa marginaalista.

– Saksalaiset itse totesivat, että kansallissosialismin kannatus on Suomessa niin pientä, ettei pienryhmiä edes kannattanut taloudellisesti tukea. Suomi oli vahva talonpoikaisdemokratia.

Suomi ei osallistunut rotusotaan

Hän korostaa myös, ettei Suomi osallistunut itärintaman rotusotaan.

– Juutalaiset olivat osa suomalaista armeijaa, ja he eivät vastaanottaneet saksalaisten myöntämiä rautaristejä. Meidän sodankäyntimme muoto oli hyvin erilainen kuin Saksan ja Neuvostoliiton rotusota.

Leningradin piirityksen osalta Laaksonen on yksiselitteinen.

– Suomalaiset pysähtyivät vanhan rajan tuntumaan eivätkä enää osallistuneet kaupungin valtaamiseen tähtääviin sotatoimiin. Päinvastoin, Leningradin piirityksen niin sanottu pullonkaula vuoti Suomessa Laatokan ja Syvärin suuntaan. Vastuun langettaminen meille Leningradin tuhoista on täysin epähistoriallista, hän painottaa.

Nato-ratkaisu perustui Venäjän hyökkäykseen

Nykyhetkessä Venäjän väitteet liittyvät erityisesti Suomen Nato-jäsenyyteen.

– On täysin perusteetonta väittää, että Suomella olisi pyrkimyksiä saada Karjala takaisin tai että olisimme offensiivisia Venäjää kohtaan. Tätä ei pysty millään näyttämään toteen, Laaksonen sanoo.

Hänen mukaansa ratkaisu perustui Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan.

– Me haimme Nato-jäsenyydellä tukea kansalliseen puolustukseen. Historiansa valossa Nato ei ole ollut hyökkäävä organisaatio vaan puolustusliitto. Suomen asemassa ei ole minkäänlaisia edellytyksiä edetä itärajan taakse. Uskottava puolustus on avainsana.

Venäjän johdon kärjekkäät lausunnot on Laaksosen mukaan suunnattu ennen kaikkea omalle kansalle.

– Niillä pyritään vaikuttamaan Venäjän kansaan, joka ei harrasta faktantarkistusta. Väitteet ovat niin absurdeja, etteivät ne suomalaisiin pure.

Luottamus suojaa vaikuttamiselta

Laaksosen mukaan laaja-alaisessa vaikuttamisessa pyritään tunteisiin vetoamalla murentamaan luottamusta yhteiskuntaan.

– Tavoitteena on rikkoa kansalaisyhteiskuntaa, luoda kuilua valtaapitävien ja kansalaisten väliin. Se on Suomessa äärimmäisen vaikeaa, koska luottamus valtiovaltaan, armeijaan ja viranomaisiin on kansainvälisesti korkealla tasolla, Laaksonen perustelee.

Hän arvioi, että Suomen historialliset kokemukset – myös suomettumisen ajalta – ovat vahvistaneet kriittisyyttä.

– Meillä on kansallisessa historiassa kokemuksia, jotka on ymmärretty ja läpikäyty. Ne palvelevat nyt toleranssia vaikutusyrityksiä vastaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on Laaksosen mukaan käyttänyt retoriikassaan toistuvasti myös ydinasepelotetta.

– Putinin ydinasekortti on pelästyttänyt ihmisiä ympäri Eurooppaa. Vaikka siihen ei varsinaisesti uskottaisi, sen tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan ja horjuttaa turvallisuuden tunnetta. Kovilla puheilla ja ydinaseviittauksilla haetaan pelotevaikutusta, Laaksonen sanoo.

Hänen mukaansa ydinaseisiin viittaava kielenkäyttö on osa laajempaa tarinallistamista, jossa Venäjä esittää itsensä uhatuksi ja oikeuttaa omaa aggressiivisuuttaan historiallisilla kertomuksilla.

Ilmoittaminen riittää – byrokratia ei auta

Pitäisikö historian vääristelyä torjumaan perustaa erillinen yksikkö? Laaksosen vastaus on varauksellinen.

– Historia on tulkinnallista tiedettä, jossa tutkijoilla on tieteelliset kriteerit. Venäläiset eivät näitä noudata. Mutta jos vääristelyn torjunnassa mennään byrokratian rattaisiin ja tehdään säädöksiä, valvonta on hankalaa eikä se välttämättä palvele tarkoitustaan, hän katsoo.

Laaksosen mukaan tehokkain keino on napakka julkinen reagointi.

– EU:n ja Naton tasolla tehokkain tapa on todeta, että tiedot ovat vääristeltyjä. Se ampuu ne alas. Kilpalaulanta ei johda mihinkään.

Suomen valtiojohto on Laaksosen mielestä toiminut tässä suhteessa hyvin.

– Reaktiot ovat olleet kylmänviileitä. Muutamalla kestävällä argumentilla on todettu, että asia ei ole niin. Minusta se on paras tapa.

Täydellinen vaikeneminenkaan ei hänen mukaansa ole ratkaisu.

– Jos ei reagoida mitenkään, vastapuoli voi tulkita passiivisuuden myöntymisen merkiksi. Historian vääristelystä pitää toki olla huolissaan, mutta kylmänviileä reagointi on selkeästi paras tapa vastata väärään tietoon, Laaksonen toteaa.