Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Eduskunnan puhemies Maria Lohela: ”Tuntuu mukavalta, että työni on noteerattu”

29.06.2016 |12:04

Moni näkee eduskunnan puhemies Maria Lohelan perussuomalaisten presidenttiehdokkaana. Lohela on huomiosta iloisesti yllättynyt.

Seuraavat presidentinvaalit ovat jo kahden vuoden päästä, ja pian myös perussuomalaisten on aika alkaa vakavasti miettiä omaa ehdokastaan ulkoministeri Timo Soinin kieltäydyttyä. Kysyttäessä puolueväen omaa suosikkia on eduskunnan puhemies Maria Lohelan nimi mainittu varsin usein. Puhemies itse vaikuttaa asiasta iloisesti yllättyneeltä.

– Totta kai se tuntuu mukavalta, että työni eduskunnassa on noteerattu. Suhtaudun hyvin innostuneesti ja suurella vakavuudella tehtävääni eduskunnan puhemiehenä, ja on hienoa, jos sen myötä ihmisille on muodostunut tällaisia mielipiteitä. On päivänselvä asia, että myös perussuomalaisten pitää asettaa presidentinvaaleihin oma ehdokkaansa, ja pikkuhiljaa alkaa olla käsillä aika oman parhaan ehdokkaan löytämiseksi. Tulen seuraamaan niitä keskusteluja suurella mielenkiinnolla, Lohela sanoo.

Lohela arvelee, että tietynlaisia tehtäviä eduskunnassa hoitavat ihmiset joutuvat jo perinteidenkin takia miettimään omalta kohdaltaan tämänkaltaisia asioita. Jos kysymys presidenttiehdokkuudesta jossain vaiheessa Lohelalle esitetään, pitää asiaa tietysti harkita tarkkaan. Politiikassa pitää olla valmis vastaamaan kaikkiin eteen tuleviin mahdollisuuksiin ja haasteisiin.

Kansainvälisen vakauden aika on päättynyt

Lohela uskoo, että seuraavissa presidentinvaaleissa tulee ulko- ja turvallisuuspoliittisilla asioilla olemaan aiempaa suurempi painoarvo. Viime vuosien tapahtumat kansainvälisessä politiikassa osoittavat, että pitkään jatkunut vakauden aika on päättynyt.

– Toivottavasti olemme taas menossa kohti parempia aikoja, mutta lähiajat tulemme elämään turbulentimpia vuosia politiikan näyttämöllä. Seuraavien presidentinvaalien aikana toivon näkeväni ehdokkailta yhteishengen nostatusta. Talvisodan henki saisi löytyä uudelleen, Lohela pohtii.

Eduskunnassa laitetaan kova kovaa vastaan

Nykyään puhutaan paljon kansan kahtiajakautumisesta. Eduskunnassa tämä näkyy muun muassa siten, että politiikan molemmat laidat ovat olleet viime aikoina erittäin latautuneita. Oppositio haastaa hallitusta todella kovaa, ja hallitus on myös vastannut tiukasti.

– Koviakin yhteenottoja on nähty, ja keskustelua on käyty paljon värikkäiden sanojen kautta. Enemmän toivoisin rakentavaa tulevaisuuteen katsomista ja analyyttistä kokonaisuuksien hahmottamista. Poliitikkojen pitäisi uskaltaa laittaa Suomen etu oman edun edelle, sanoo Lohela.

Ihmiset kaipaavat asiallisuutta

Eduskunta on poliittinen instituutio, ja politiikka on luonteeltaan sellaista, että kaikki keinot valjastetaan käyttöön. Peli on kovaa ja se pitää hyväksyä, mutta Lohela uskoo myös, että someyhteiskunnan myötä myös politiikka on mennyt huomionkipeämpään suuntaan.

– Sosiaalisessa mediassa on räväkkyydellä helppo saada huomiota, ja on tavallaan ymmärrettävää, että huomiota halutaan, vaikka se ei aina ole edes hyvää. Minulle tulleen palautteen perusteella monet ihmiset ovat kuitenkin pettyneet siihen tapaan, miten jotkut poliitikot ovat käyttäytyneet täysistunnoissa. Ihmiset kokevat, että vakavien asioiden äärellä pitäisi käyttäytyä rakentavammin. Huomiota siis raflaavalla esiintymisellä kyllä saa, mutta arvostusta välttämättä ei, Lohela toteaa.

MIKA MÄNNISTÖ


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää