

LEHTIKUVA
Eerola: Maailman väestönkasvu on suurin syy tulevaisuuden ongelmille
– Valtava väestönkasvu Lähi-idässä, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa on loppujen lopuksi se syy, mikä aiheuttaa ilmastonmuutosta ja muita kriisejä, muistuttaa perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola.
Perussuomalaisten puheenjohtajiston kyselytunnilla kansalaisten lähettämiin kysymyksiin vastasi tällä kertaa puolueen 3. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola. Haastattelijana toimi poliittinen suunnittelija Riikka Purra.
Osallistuit tasavallan presidentti Sauli Niinistön järjestämiin Kultaranta-keskusteluihin, miltä siellä näytti ja millaiset kansainväliset ja globaalit asiat koskettavat erityisesti Suomea?
– Hyvältähän siellä ulkoisesti näytti. Ne ongelmat, mistä siellä puhuttiin olivat kuitenkin hyvin vakavia. Päällimmäisenä minulle jäi mieleen useiden keskustelijoiden sanomana se, että maailman väestönkasvu on suurin tulevaisuuden haaste. Itse ajattelen jopa niin, että väestönkasvu on suurin syy muille ongelmille. Siitä on seurauksena muun muassa ilmastonmuutos ja muut kriisit jotka saavat ihmiset lähtemään liikkeelle. Väestönkasvu on siis saatava kuriin.
Väestönkasvusta ei yleensä haluta puhua, vaan mieluummin keskitytään ilmastonmuutokseen tai siirtolaisuuteen.
– Kuten sanoin, näin minä sen itse näen: valtava väestönkasvu Lähi-idässä, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa on loppujen lopuksi se syy, mikä aiheuttaa ilmastonmuutosta ja muita kriisejä. Niukat resurssit aiheuttavat sen, että ihmiset lähtevät etsimään elämänmahdollisuuksia muualta.
Mitä Suomi voi tehdä?
– Suomen pitäisi olla vastuullinen tässä tilanteessa. Jos puhumme esimerkiksi kehitysavun toimivuudesta, niin oma näkemykseni on se, että ainoa mitä sillä on saatu globaalisti aikaan on ollut se, että avustettavissa kohteissa lapsia on syntynyt lisää ja näin seuraavassa sukupolvessa on ollut entistä enemmän avustettavia kun lapsikuolleisuutta on saatu vähennettyä.
– Lapsikuolleisuuden väheneminen on sinänsä hyvä asia. Kuitenkin samalla näissä avustettavissa maissa mitkään muut rakenteet eivät ole muuttuneet, joten asiat eivät ole menneet parempaan suuntaan vaan tuloksena on vain entistä enemmän avustettavia ihmisiä. Jos kehitysapua jatkossakin annetaan, se pitäisi tarkemmin kohdistaa naisille, lapsille ja seksuaaliterveyteen. Esimerkiksi suomalaisen neuvolajärjestelmän vieminen ympäri maailmaa saattaisi olla teko, joka kenties pelastaisi tämän meidän maapallomme.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Räjähdysmäisen väestönkasvun ongelmat eivät saa olla tabu

Immonen: Vihreiden politiikka vinksallaan – kannattaa väestönsiirtoa, joka tuhoaa maapalloa

Halla-aho kehuu Japanin tiukkaa linjaa: Vaikka väestö ikääntyy ja kutistuu, maahanmuutto ja väestönvaihto eivät ole ratkaisu

Tavio: Jotain rajaa ilmastonmuutosvouhotukseen
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













