

LEHTIKUVA
Eerolan puhe Pohjoismaiden neuvostossa ei miellyttänyt kaikkia: Vasemman laidan edustajat pahoittivat mielensä ääri-islamin arvostelusta
Pohjoismaiden neuvoston istunto äityi keskiviikkona väittelyksi perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerolan otettua esille ääri-islamin nousun ja leviämisen Eurooppaan vakavasti otettavana ongelmana.
Keskustelun aiheena oli ulkopolitiikka ja monenlaisia turvallisuusuhkia käsiteltiin, mutta maahanmuuton ongelmia ja väkivaltaisen ääri-islamismin leviämistä ei kukaan ollut vielä maininnut.
– Tästä sitten jotkut edustajat harmistuivat, muiden muassa Paavo Arhinmäki (vas.), Eva Biaudet (r.) ja muutama muu. Ihmettelin sitä, että miksi poliittista ääri-islamia arvosteleva saa rasistin leiman, vaikka esimerkiksi Yhdysvaltain tai Venäjän voi sanoa olevan uhka maailmanrauhalle, Eerola kertoo.
Vasemmiston edustajat kimpussa
Eerola tähdentää puhuneensa ääri-islamista poliittisena ideologiana, ei islamista uskontona. Muutama lähinnä vasemmistoliiton edustaja hyökkäsi Eerolaa vastaan rajusti, kokoomuksen Wille Rydman ja perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari puolustivat häntä.
– Vaikka jotkut edustajat väittivät, että syyllistin yli miljardi ihmistä, siitä ei ollut kyse. Mielestäni kaikkia poliittisia ideologioita on voitava arvostella, Eerola sanoo.
On erikoista, että tiettyjä väkivaltaisia ääriliikkeitä ei Suomessa tai Pohjoismaissakaan saa kritisoida herättämättä voimakkaita vastareaktioita vasemman laidan edustajissa.
Halutaan vaientaa leimaamalla rasistiksi
Eerola arvelee ilmiön johtuvan siitä, että aikaisemmin täällä on varauksetta uskottu maahanmuuton ja monikulttuurisuuden olevan pelkästään hyvä asia ja Suomelle suuri rikkaus.
– Nyt kun muun muassa Ruotsista on saatu paljon kokemuksia siitä, että tietynlainen maahanmuutto voi olla myös suuri turvallisuusriski ja merkittävä kustannustekijä, halutaan vaientaa ja leimata rasisteiksi ne, jotka jo aikaisemmin ovat puhuneet hallitsemattoman maahanmuuton riskeistä. Kenties osa poliitikoista häpeää aiempia sanomisiaan, Eerola arvelee.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Hallitus hyväksyy avun vaikka Isis-taistelijalle – veteraanien kustannuksella

Eerola: EU-komissio haluaa avata uusia väyliä maahantulijoille – ehdotusta ei pidä hyväksyä

Juho Eerola toi terveisiä Pohjoismaiden Neuvostosta: tavoitteena yhteinen, tiukka linja

Perussuomalaiset palasivat juurilleen: “Huonoa politiikkaa voi muuttaa vain äänestämällä”
Viikon suosituimmat

Hallitus uudistaa toimeentulotuen: ”Nykyinen malli ei kannusta töihin”
Toimeentulotuen kokonaisuudistus on menossa lausunnoille. Kyse on uudistuksesta, jota valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä on ajanut jo pitkään. - Olen kantanut pitkään huolta vain toimeentulotuen varaan jättäytyneistä, joita Suomessa on paljon. Vihdoin aiheeseen saadaan muutos ja heidät saadaan palveluiden ja työnhaun piiriin, Maanselkä iloitsee.

Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”
Muutama päivä sitten Suomen Uutiset kirjoitti hallituksen uudistavan toimeentulotuen, joka nykymuodossaan ei ole työhön kannustava ja pahimmillaan tekee työnteosta kannattamatonta. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra kiinnittää viestipalvelu X:n päivityksessään huomiota siihen, miten hurjia avustuksia esimerkiksi monilapsiset maahanmuuttajaperheet voivat saada.

Antikainen: Suomen media vaikenee Etelä-Afrikan valkoisten maanviljelijöiden brutaaleista murhista
Etelä-Afrikassa valkoisiin maanviljelijöihin kohdistuvat väkivaltaiset hyökkäykset ja murhat ovat karua todellisuutta, mutta Suomessa media vaikenee niistä. Afrikaanien valta-asema päättyi 1990-luvulla, kun Nelson Mandelan johtama ANC-puolue nousi valtaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan siitä, että maanviljelijöiden turvallisuustilanne on kehittynyt yhä synkempään suuntaan.

Etninen epäsopu leimahti levottomuuksiksi Belgiassa – ”Bryssel on monikulttuurinen persläpi”
Jalkapallo-ottelu päättyi FC Bryggen kannattajien aloittamiin väkivaltaisuuksiin Brysselissä. Kannattajat hyökkäsivät pääasiassa maahanmuuttajien asuttamaan Molenbeekin kaupunginosaan ja saivat vastaansa luoteja. Paikallisen pormestarin mukaan Bryggen kannattajat ”vihaavat Brysseliä, koska se on monikulttuurinen kaupunki”.

Iltalehti: Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy – Purra: “…nimittäin laittomasti maassa oleskelevilta”
Iltalehti kirjoittaa hallituksen esittämistä kiristyksistä laittomasti maassa oleskelevien eli ”paperittomien” terveyspalveluihin uutisessaan, jonka se on otsikoinut provosoivasti "Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy". Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra tarkentaa viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan klikinsäästäjässä kiristysten kohdistuvan nimenomaan laittomasti Suomessa oleskelevien terveyspalveluihin.

Koponen vaatii huntukieltoa Suomeen: Burkat ja niqabit symboloivat naisten alistamista
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen esittää, että Suomeen on säädettävä laki, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla. Koposen tavoite on kieltää kasvoja peittävien huntujen, kuten burkan ja niqabin, käyttö.

Antikainen: Vihervasemmisto tervetullut Pohjois-Karjalaan – tulkaa kuulemaan ihmisten ahdinkoa suurpetoasiassa
Keskiviikkona 14.5. eduskunnassa käytiin keskustelu hallituksen esityksestä metsästyslain muuttamiseksi. Esitys koskee suurpetojen metsästyksen mahdollistamista. Hallitusohjelman mukaan suurpetopolitiikkaa on hoidettava tavalla, joka huomioi myös sosiaalisen kestokyvyn. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen otti kantaa esitykseen omissa puheenvuoroissaan.

Perussuomalaisten linja pitää – Vigelius: Olisi harhaista kuvitella valtion rahakirstun täyttyvän demarit valtaan äänestämällä
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius muistuttaa, ettei kannatus perussuomalaisten ajamille asioille ole muuttunut miksikään - gallupeista huolimatta.

Ministeri Lulu Ranne lupaa: Autoilijaa ei rangaista erilaisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne sanoo, että ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi hallitus ei ole kohdistamassa autoiluun uusia toimia. Sen sijaan hallitus jatkaa vahvaa liikennepolitiikkaa tekemällä tänäkin kesänä merkittäviä parannuksia ja korjauksia maamme tiestön turvallisuuteen.

Riikka Purra blogissaan: Opposition velkapuhe on röyhkeää
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ottaa uusimmassa blogikirjoituksessaan esille opposition velkapuheen ja siihen perustuvan välikysymyksen. Purran mukaan opposition velkapuhe on röyhkeää.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää