

Elo: Schengen-sopimus on lakkautettava
Pääministeri Juha Sipilä sanoi lauantaina tiedotustilaisuudessa totuudenmukaisesti, että vapaan liikkuvuuden Schengen-sopimus on nyt koetuksella, perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo huomauttaa.
– Suomen on mahdollisimman nopeasti tehtävä kansallinen päätös rajatarkastusten käyttöönotosta. Näin voidaan toimia väliaikaisesti jo nykyisen Schengen-sopimuksen puitteissa. Päätös antaa lähtömaihin ja naapurimaissa oleville selkeän viestin Suomen tiukentuneesta turvapaikkapolitiikasta.
– Siirtolaiskriisin aikana Euroopan unionin ulkorajat vuotavat, tietoa tulijoista ei jaeta sovitusti jäsenmaiden kesken ja terroristit voivat toimia liian helposti maasta toiseen. Jäsenmaa toisensa jälkeen lipsuu yhteisistä pelisäännöistä. Schengen-sopimusta ei suunniteltu tällaiseen tilanteeseen, joten se ei voi toimia tällaisessa tilanteessa, Elo muistuttaa.
Ääri-islamistien sota
Elon mielestä tosiasiat on nyt tunnustettava.
– Schengen-sopimus on lakkautettava, palautettava EU:n sisäiset rajatarkastukset ja mahdollisesti luotava uusi, nykytilanteeseen sopiva sopimus rajojen yli liikkumisesta, Elo vaatii.
– Tammikuussa tehtyjä Charlie Hebdon iskuja ja Pariisin terrori-iskua ei voi pitää yksittäisinä tekoina, vaan ääri-islamistien sotana länsimaista demokratiaa ja vapautta vastaan. Länsimaiden on ymmärrettävä, että terrorismin vastainen sota on todellisuutta ja muutettava politiikkaansa.
”Moniko vielä sulkee silmänsä?”
Elo ihmettelee, miten islamistijärjestö ISIS:n puhe taistelijoiden tuomisesta Eurooppaan turvapaikanhakijoiden joukossa kuitattiin vielä syyskuussa satuiluksi.
– Kuinka usea päättäjä ja asiantuntija vielä sulkee silmänsä todellisuudelta? hän kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeri: Suomi nostaa valmiuttaan

IS: Ulkoministeri Soini: ”Raja- ja nettiliikennettä tarkkaillaan tehostetusti”

Soini: ”Pelolla ei voi hallita länsimaisia demokratioita, ei kiristää eikä uhata”

Eduskunnan välikysymyskeskustelu alkoi minuutin hiljaisuudella

Vastaanottokeskusten kustannukset julkisiksi – vai estävätkö poliittiset sidonnaisuudet?
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













