

EU ajautumassa kauppasotaan Yhdysvaltojen kanssa
Tuoreen Maailman kauppajärjestö WTO:n päätöksen mukaan EU on tukenut ja avustanut lentokonevalmistaja Airbusia. Yhdysvallat on päätöksen voimaannuttamana lisäämässä unionin kauppasotarintamaan. Vapaakauppapolitiikan ystävät ovat EU:lla vähissä.
Yhdysvallat on oikeutettu vastatoimiin jo syyskuun viimeisenä päivänä, Politico kirjoittaa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vihjannut myös autotulleista. Näiden arvellaan astuvan voimaan marraskuun puolivälin tietämillä.
Uudelle komissiolle heti päänvaivaa
Euroopan komissio vaihtuu marraskuun alussa. Kauppasodan lisäksi EU:n kauppapolitiikkaa mutkistaa mahdollinen riitaisa ero Ison-Britannian ja EU:n välillä.
Mikäli britit jättävät EU:n tulliliiton lokakuun lopussa, Iso-Britannia voi välttyä Yhdysvaltain ja EU:n väliseltä kauppasodalta. Trump on useasti kertonut hakevansa nopeaa ja reilua vapaakauppasopimusta saarivaltakunnan kanssa. Se saattaisi EU-maissa johtaa hyvin omalaatuisiin aatoksiin. EU-ero voisi peräti hyödyttää brittejä. Se on suoranainen tabu EU:ssa.
Pikaiseen brittisopimukseen pääsy saattaa olla Trumpin osalta tarkoitettuakin. Se sopisi yllättävän hyvin hajoita ja hallitse -pelikirjaan malliesimerkiksi.
Komission vaihtuminen saattaa koitua myös EU:n eduksi. Komissio on vaihtumassa kauppapolitiikan saralla monta astetta jyrkempään suuntaan. Kova kovaa vastaan -taktiikka saattaa kantaa lopulta hedelmää ja lopettaa kauppakiistat neuvottelutulokseen.
EU päässee vastaamaan keväällä
Yhdysvaltain todennäköiset tullit ovat EU:lle siitä inhoja, ettei unioni voi vastata niihin oikeutetusti. Muutos tähän tullee ensi keväällä. EU:lla on oma valitus WTO:ssa koskien puolestaan Yhdysvaltain tukia toiselle lentokonevalmistajalle Boeingille.
Kostoiskujen oikeutus on silti laiha lohtu. EU on ollut sijaiskärsijänä Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodan vuoksi. On melko ilmeistä, että haitat kasaantuvat entisestään EU:n ollessa itse kauppasodan rintamalla.
Kauppakiistojen haitat ovat kasautuneet Saksaan maan vientivetoisen strategian vuoksi. Suomen talouden osuus viennistä on niin ikään merkittävä, joskaan ei aivan yhtä suuri kuin Saksassa. Kauppasodan eskaloituminen luo kuitenkin Suomenkin talouteen läjän uhkaavia riskejä.
Kiinan huomio Yhdysvalloissa
EU:n kauppaongelmaa lisää se, ettei unioni ole saanut taivuteltua Kiinaa avaamaan enemmän markkinoitaan vapaalle kilpailulle. Kiinan huomio on Yhdysvaltain kauppasapelien kalistelussa ja oman osansa huomiosta vievät maan omat taloushuolet.
EU:n murheita ei kevennä Yhdysvaltain määrätietoisuus. Yhdysvallat on väläytellyt autotulleja myös Japanille. Japani on myönnytyksenä aikeissa avata markkinoitaan yhdysvaltalaisille maataloustuotteille. EU on ollut haluton tekemään vastaavia myönnytyksiä pääosin Ranskan vastustuksesta.
Yhdysvallat ja Japani ovat aikeissa allekirjoittaa oman kauppasopimuksensa. Tämä tuskin ainakaan vähentää Trumpin itsetuntoa vaatia EU:lta samoja myönnytyksiä samoin ukaasein.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksan teollisuus pakittaa hurjinta vauhtia sitten finanssikriisivuosien

Yhdysvallat asettaa tulleja EU-tuotteille

Yhdysvallat pohtii kauppaneuvotteluja EU:n kanssa kauppasodan hillitsemiseksi
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa
Kevään kuntavaaleissa SDP:n listoilla on ainakin neljä ay-järjestön istuvaa tai entistä puheenjohtajaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja, sekä viime talven poliittisten lakkojen ”ruuvin kiristäjänä” tunnettu Riku Aalto asettuu ehdolle Vantaalla. Myös monet SAK:laisten liittojen rivijäsenet ovat asettuneet ehdolle demarien tai vasemmistoliiton listoilta.

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta
Saksalainen feministinen aikakauslehti Emma kirjoittaa Ramadan-hypestä. Julkaisu kysyy, miksi ennen yksityisenä uskonnollisena juhlana vietetty Ramadan on muuttunut julkiseksi ilmiöksi. Suurissa kaupungeissa Ramadan on näkyvästi esillä katukuvassa valaistuksen ja paaston päättymisjuhlallisuuksien muodossa. Kaikkien muslimien mielestä tämä ei ole hyvä asia. Paasto oli ennen yksityisasia, aivan kuten viisi kertaa päivässä tapahtuva rukoileminen.