Venäjän hyökkäyssota on kurittanut rajaseutuja erityisesti Suomessa. Silti EU ei ole valmis osoittamaan euroakaan uutta tukea, Sanna Antikainen arvostelee.
Komissio tarjoaa vain mahdollisuutta järjestellä nykyisiä varoja uudelleen ja käyttää niitä takauksina esimerkiksi Euroopan investointipankin kautta. Käytännössä kyse on velasta, ei lisätuesta.
– Tämä on vakava epäonnistuminen EU:lta ja kertoo omaa kieltänsä sen toimimattomuudesta. Itäraja turvaa koko Eurooppaa Venäjän uhalta, mutta Bryssel ei kanna vastuuta. Koronan varjolla miljardeja löytyi hetkessä Etelä-Eurooppaan.
Bryssel ei ymmärrä itärajan hätää
Antikainen muistuttaa, että viime hallituskaudella keskusta ja demarit hyväksyivät EU:n elpymisvälineen, jonka kautta Suomesta ohjattiin lähes 7 000 miljoonaa euroa pääosin Etelä-Eurooppaan.
– Sittemmin italialaishankkeita on ollut EU:n syyttäjäviranomaisen tutkinnassa, ja julkisuudessa on varoitettu jopa mafian kiinnostuksesta elpymisrahoihin. Silloin rahaa riitti ikkunaremontteihin. Nyt, kun kyse on Suomen ja koko Euroopan turvallisuudesta, budjetti on muka ”ylikuormitettu”. Tämä kertoo EU:n arvovalinnoista.
Perussuomalaiset varoittivat jo tuolloin EU:n rahanjakopolitiikasta.
– Sanoimme jo silloin, että EU on läpimätä järjestelmä, jossa poliittiset intressit ajavat jäsenmaiden turvallisuuden edelle. Itärajan todellista hätää ei Brysselissä ymmärretä.
Eksistentiaalinen turvallisuuskysymys
Antikainen korostaa, että kyseessä on koko Euroopan turvallisuus.
– Itärajaan panostaminen on eksistentiaalinen turvallisuuskysymys. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin helikopterivierailut eivät pidä rajaseutuja elinvoimaisina. Tarvitaan konkreettisia euroja, ei pelkkiä puheita. Jopa EU itse Suomen turvallisuusviranomaisten lisäksi myöntää rajaseutujen asuttuna pitämisen olevan turvallisuuskysymys. Seuraavassa rahoituskehyksessä vuodesta 2028 alkaen itärajalle on annettava se tuki, jonka se turvallisuustilanteen vuoksi kiistatta ansaitsee.
– Kysynkin hallitusta nyt kritisoivilta demareilta ja keskustalta, että joko uskotte perussuomalaisia? Joko tekin yhdytte mukaan perussuomalaisten vuosikausia esittämään kritiikkiin EU:sta ja olette kanssamme samaa mieltä?