EU-tuomioistuin hyväksynee valtiolainaostot

15.01.2015 |16:48

EU-tuomioistuimen julkisasiamies on todennut Euroopan keskuspankin esittelemän rajattoman valtiolainojen osto-ohjelman olevan periaatteiltaan yhteensopiva EU-lakien kanssa. Julkisasiamies kertoo, että keskuspankin osto-ohjelma tarvinnee kuitenkin lievää hienosäätöä.

Tuomioistuimen varsinaista päätöstä odotetaan myöhemmin tänä vuonna. Olisi kuitenkin tavatonta, jos tuomioistuin julkisasiamiehen näkemyksen jälkeen toteaisi valtiolainaostot Lissabonin sopimuksen vastaiseksi.

Saksan perustuslakituomioistuin lähetti euromaiden valtiolainaostoja koskeneen laillisuuskysymyksen EU-tuomioistuimelle todettuaan, ettei kaavailtu ohjelma ole sellaisenaan yhteensopiva Saksan perustuslain kanssa.

HENRI MYLLYNIEMI


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina

11.10.2024 |13:13
4.
Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille

08.10.2024 |15:09

Uusimmat