Euroalueen inflaatio -0,1 prosentissa, työttömyys ennallaan

31.05.2016 |18:12

Euroalueen vuosi-inflaatio jäi toukokuussa Euroopan tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan negatiiviseksi. Euroalueen inflaatio nousi huhtikuun -0,2 prosentista -0,1 prosenttiin. Euroalueen työttömyysaste pysyi 10,2 prosentissa. Työttömyys on viimeksi ollut pienempi elokuussa 2011. Kaikkien EU-maiden työttömyysaste putosi toukokuussa 8,7 prosenttiin.

Euroalueen suurin vuosi-inflaatio esiintyi palveluissa, joiden hinnat kohosivat prosentin. Energia oli kuitenkin 8,1 prosenttia huokeampaa. Euroopan keskuspankin tavoite on pitää euroalueen inflaatio lähellä kahta prosenttia.

Työttömyysluvuissa euroalueen murheena on edelleen korkea nuorisotyöttömyysaste. Alle 25-vuotiaista 21,1 prosenttia oli työttömänä. Murheellisimmat lukemat ovat edelleen Kreikassa ja Espanjassa. Kreikkalaisista nuorista yli puolet ovat ilman työtä.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
9.
Suomen uutiset logo

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista

05.03.2025 |22:40

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää