Artikkeli kuva

Mikko Stig, lehtikuva

Eurokriisi leimahti taas Portugalissa

11.07.2014 |11:23

Portugalin suuren pankkikonsernin osakekauppa katkesi torstaina yhtiön pyynnöstä. Espírito Santos -pankin osakkeet ehtivät pudota torstain aikana yli 17 prosenttia. Kuluneella viikolla pankin osakkeiden arvosta on sulanut lähes kolmannes.

Suuri pudotus veti myös Portugalin PSI 20 -indeksin vahvasti miinuksille. Pudotusta kertyi yli 4 prosenttia. Samalla sijoittajien huolet levisivät myös muihin euroalueen reunamaihin. Osakekurssien ohella myös reunamaiden valtiolainat ottivat tuntuvasti takapakkia.

The Wall Street Journal uutisoi yleisesti levinneestä huolesta, että esimerkiksi italialainen lääkeyhtiö perui osakeantinsa.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi