Viranomaisten Utahissa perjaina pitämässä tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että Charlie Kirkin murhasta epäilty mies on saatu kiinni. Hän ehti olla karkuteillä vain 33 tuntia.
Epäilty on 22-vuotias Tyler Robinson. Hänellä ei ole aiempaa rikosrekisteriä. Yliopiston antamien tietojen mukaan Robinson on käynyt Utah Valleyn yliopistoa yhden lukukauden verran vuonna 2021, mutta hän ei tällä hetkellä ole yliopiston kirjoilla. Tyler Robinson asuu osavaltion etelälaidalla neljänsadan kilometrin päässä murhan tapahtumapaikasta.
Perheenjäsenet suostuttelivat antautumaan
Tyler Robinson antautui viranomaisille pian sen jälkeen, kun FBI oli torstai-iltana julkaissut tarkempaa kuva- ja videomateriaalia epäillystä. Viranomaisten mukaan joku tuttava oli tunnistanut hänet kuvista ja kertonut asiasta Robinsonin perheelle. Perheenjäsenet sitten suostuttelivat nuoren miehen antautumaan vapaaehtoisesti.
Epäilty on nyt pidätettynä poliisivankilassa. Viranomaisilla on kolme vuorokautta aikaa nostaa syyte häntä vastaan.
Yli 10 000 vihjettä yleisöltä
Tutkinta jatkuu yhä. FBI:n ylijohtaja Cash Patel kertoi viranomaisten saaneen yli 10 000 yleisövihjettä, jotka tullaan kaikki käymään läpi.
Perheenjäsenen mukaan Tyler Robinson oli politisoitunut viime aikoina. Hän oli äskettäin maininnut perheaterialla Charlie Kirkin tulevasta vierailusta yliopistolle ja sanonut, että ”Kirk on täynnä vihaa oleva vihankylväjä”. Robinsonin kämppäkaveri on näyttänyt poliisille puhelimestaan viestejä, joissa Robinson kertoi kivääristä ja kiikaritähtäimestä.
Kummallisia kirjoituksia patruunoissa
Viranomaiset löysivät jo torstaina yliopiston lähellä olevasta metsästä mustaan pyyhkeeseen käärityn metsästyskiväärin. Monet ovat pitäneet kivääriä hämäyksenä muun muassa siksi, että kiikaritähtäin on kiinnitetty taka-asentoon, jolloin se potkaisee laukaistaessa helposti ampujan silmäkulmaan. Ilmeisesti kyseessä kuitenkin on salamurhassa käytetty ase.
Kivääristä löytyneisiin hylsyihin oli raapustettu kirjoituksia. Patruunapesässä olleessa tyhjässä hylsyssä luki vaikeatulkintainen teksti: ”notices, bulges, OWO, what’s this?”
Myös kolmen ampumattoman patruunan hylsyissä oli kirjoituksia. Yhdessä luki: ”Hei fasisti, ota koppi! (”Hey fascist! Catch!”).
Toiseen oli kirjoitettu italialaisen Bella Ciao -laulun sanoja. Kappale tuli tunnetuksi Mussolinin fasistihallitusta vastustaneiden vasemmistolaisten partisaanien lauluna. Kolmannen patruunan hylsyssä luki: ”Jos luet tämän, olet homo.”
Kuvernööri: ”Toivoin, että murhaaja ei olisi paikallinen”
Utahin osavaltion kuvernööri Spencer Cox (rep) puhui poliittisen väkivallan vastustamisen tärkeydestä. Hän kertoi monien kyseenalaistaneen sen, että yhden henkirikoksen selvittämiseen käytetään valtavasti resursseja, vaikka maassa tapahtuu murhia koko ajan.
Kuvernööri Coxin mukaan poliittisten murhien selvittäminen on erityisen tärkeää, koska sananvapaus ja uskallus keskustella yhteiskunnan ongelmista ovat edellytys sille, että ongelmat voidaan ratkaista väkivallattomasti.
– Kun ihmiset lopettavat puhumisen, väkivalta alkaa, sanoi kuvernööri lainaten Charlie Kirkin sanoja.
Kuvernööri pelkäsi, että sananvapautta puolustaneen Kirkin murha johtaa siihen, että ihmiset eivät enää uskalla kertoa mielipiteitään vapaasti. Cox sanoi, että monien mielestä ”puhe on väkivaltaa”.
– Sanat eivät ole väkivaltaa. Väkivalta on väkivaltaa, kuvernööri Cox totesi.
Spencer Cox kertoi toivoneensa, ettei salamurhaaja olisi paikallinen Utahin asukas vaan joku muualta tullut. Mutta valitettavasti hän oli ”yksi meistä”, Cox sanoi.
Trump toivoo kuolemantuomiota
Presidentti Donald Trump on ilmoittanut toivovansa, että salamurhaaja saa kuolemantuomion. Tämä on täysin mahdollista, sillä kuolemantuomio on käytössä Utahin osavaltiossa.
Itse asiassa Utah oli ensimmäinen osavaltio, joka pani täytäntöön kuolemantuomion sen jälkeen, kun se oli otettu maassa uudelleen käyttöön 1976, jolloin Yhdysvaltain korkein oikeus linjasi, ettei teloittaminen merkitse ”julmaa tai epätavallista rangaistusta”, jollaiset perustuslaki kielsi.
Heti seuraavana vuonna kahden ihmisen murhasta tuomittu ja itsekin kuolemanrangaistuksensa toimeenpanoa toivonut Gary Gilmore laitettiin teloitusryhmän eteen. Sen jälkeen kaksi muutakin henkilöä on teloitettu Utahissa. Nykyään teloitus suoritetaan ruiskeella tai ampumalla.