
PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.
Talouslehti Financial Times on saanut käsiinsä Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n luonnospaperin varoituksesta, jossa kehotetaan Euroopan keskuspankki EKP:tä aloittamaan euromaiden velkakirjaostot deflaatiovaaran torjumiseksi.
IMF on huolissaan euroalueen suurista velkamääristä ja korkeasta työttömyydestä. Rahasto suhtautuu positiivisesti Euroopan keskuspankin kesäkuun alussa ilmoittamiin rahapoliittisiin toimista, mutta arvelee niiden jäävän riittämättömäksi.
Moni ekonomisti arvelee, ettei EKP:n uusi liikepankkien lainaohjelma (TLTRO) toimi kunnolla, sillä yksityisellä puolella maksetaan vanhoja lainoja pois ennemmin kuin nostetaan uutta lainaa. Tästä syystä euroalueen inflaatio on pysytellyt matalalla. Inflaatio-odotusten putoaminen voisi johtaa Japanin tavoin ”kadotettuun vuosikymmeneen”.
Euroalueella on kuitenkin yksi suuri murhe: julkisella puolella ei ole varaa velkaantua samalla tavalla kuin Japanin deflaatiovuosien aikana. Deflaatio lisää velkojen reaalista määrää, joka voi pahimmillaan johtaa velkaloukkuun. Hintojen pudotessa putoavat myös yksityisten tulot, jolloin velkoja ei voidakaan lyhentää suunnitellusti. Samalla valtioiden verotulot jäävät odotettua pienemmiksi, ja valtioidenkin velanhoitokyky heikkenee.
FT arvelee, etteivät saksalaiset ole kuitenkaan velkakirjojen ostojen puolella, sillä he saattaisivat tulkita tällaiset ostot vain toisenlaisena tukiohjelmana.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.


Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.