

LEHTIKUVA
FT: Itävalta haluaa remontoida EU:n turvapaikkajärjestelmän – hakemukset jätettävä ennen unionin alueelle saapumista
Itävalta kaavailee perusteellista muutosta EU:n turvapaikanhakujärjestelmään, talouslehti Financial Times kertoo. Lehden saamien dokumenttien mukaan EU-maasta turvapaikkaa hakevan tulisi jättää hakemuksensa käsiteltäväksi EU:n ulkopuolella. Itävallan aloite on merkittävä, sillä maa on EU:n puheenjohtajamaa heinäkuun alusta vuoden loppuun asti.
Esitys on kädenojennus muun muassa Italialle, jonka mukaan EU:n nykyinen järjestelmä rasittaa EU:n ulkorajavaltioita kohtuuttoman paljon. Italian pääministeri Giuseppe Conte kertoi viime sunnuntaina unionin tarvitsevan radikaaleja muutoksia turvapaikkajärjestelmäänsä.
Itävallan aloite ei olisi ongelmaton
Vaikka Itävallan aloite saisikin laajan hyväksynnän EU-mailta, se ei välttämättä saa sitä EU:n ulkopuolisilta kauttakulkumailta. Itävaltalaisdokumentti voi joutua myös Euroopan komission hampaisiin, koska se pelkää uudistuksen rikkovan kansainvälisiä sääntöjä.
Erityisesti komissiota askarruttaa Itävallan ajatus lähettää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ihmiset EU:n ulkopuolisiin leireihin.
Itävallan aloitteen mukaan turvapaikkajärjestelmän uudistus on kuitenkin tarpeellinen, jotta laiton maahanmuutto saadaan kuriin ilman, että se haittaisi todellista hätää tai vainoa pakenevien turvapaikan hakua.
Apu lähelle konfliktialueita
Itävallan mukaan EU voisi tarjota apua hädänalaisille kriisialueiden liepeille. Se tulisi aloitteen mukaan todennäköisesti huokeammaksi ja vähentäisi ongelmia, jotka aiheutuvat erilaisista arvoista ja elämäntavoista.
Paperissa arvomaailman erot kuvataan varsin suorasukaisesti. ”Turvapaikanhakijoiden joukossa on hädin tuskin tai heikosti koulutettuja nuoria miehiä, jotka ovat matkanneet Eurooppaan yksin”, siinä todetaan.
Paperi maalaa myös synkän kuvan tulevaisuudesta, jos turvapaikkajärjestelmää ei uudisteta: ”Maahanmuutto patriarkaalisista, vapaudettomista ja takaperoisten uskonnollisten näkemysten maista on kokemusten mukaan jopa lisännyt merkittävästi ongelmia integroitumisessa ja turvallisuudessa useiden sukupolvien ajan.”
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Itävallan liittokansleri haluaa EU:n rajavalvontavirastolle lisää toimivaltaa: Euroopan rajat kiinni jo Afrikassa

Useat EU-maat haluavat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet unionin ulkopuolisille karkotusleireille – mitä tekee Suomi?

Itävalta sulkee moskeijoita ja karkottaa kiihkomielisimmät imaamit

EU-johtajilla edessä painajaiskokous
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Uutiset nopeasta talouskasvusta saavat valtiovarainministeri Purran hymyilemään, mutta kaikki eivät ole asiasta iloisia
Viikonloppuna perussuomalaisten Kiihdytysajoissa puolueväelle puhunut puheenjohtaja Riikka Purra nosti puheessaan esiin viime aikojen hyviä talousuutisia.
















