

PS ARKISTO
Garedew puolustaa Israel-yhteistyötä ja vaatii nollatoleranssia vasemmiston antisemitismille
Saksa on päättänyt poistaa rajoitteet, joita se oli asettanut aseviennille Israeliin. Suomen puolustustarvikevienti Israeliin on viime vuosina ollut vähäistä. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedewin mukaan Suomen puolustusteollisuus voisi hyötyä myös varsinaisen aseviennin elvyttämisestä Israelin kanssa. Samalla Suomen on laitettava nollatoleranssi aktivistien harjoittamalle antisemitismille.
Kansanedustaja Kaisa Garedew muistuttaa Israelin olevan teknologian ja puolustusteollisuuden kärkimaita ja Suomen monipuolinen kumppani. Viime viikolla juhlittiin Suomen ja Israelin välisten diplomaattisuhteiden 75-vuotispäivää.
– Onneksi Suomi ei aiemmin syksyllä lähtenyt jäädyttämään Israel-suhteitaan painostuksesta huolimatta. Pakotteet vain lietsoisivat äärimmäisyyksiä. Pakotteet ja painostuskeinot eivät monilta osin edes osuisi Israelin hallintoon vaan tavallisiin toimijoihin. Lisäksi asettautuminen terroristien puolelle Israelia vastaan veisi diplomatialta ja kaikelta vaikutusvallalta pohjan aivan täysin, Garedew sanoo.
Asevientiä Israeliin elvytettävä
Garedewin mukaan Suomi voisi myös elvyttää varsinaista asevientiä Israeliin. Esimerkiksi Keski-Suomessa sijaitsevat ase- ja puolustusteollisuuden yritykset voisivat hyötyä yhteistyöstä. Tämän myötä saataisiin lisää elinvoimaa ja työpaikkoja suomalaisille.
– Omaan nilkkaamme ampuvien boikotointivaatimusten sijaan meidän tulee siis ehdottomasti jatkaa yhteistyötä ja tukea Israelille sen taistelussa äärettömän julmia terroristeja vastaan, jotka eivät edelleenkään ole suostuvaisia luopumaan aseistaan, Garedew painottaa.
Gazan lokakuussa alkaneen aselevon myötä suomalaiset Palestiina-aktivistit ovat unohtaneet Hamasin alaisuudessa kärsivien palestiinalaissiviilien oikeudet lopullisesti ja keskittäneet täyden huomionsa Israelin juutalaisvaltion vastaisiin toimiin. Esimerkiksi Rovaniemellä on tässä kuussa osoitettu mieltä israelilaisen matkatoimiston ja paikallisen matkailuyrityksen yhteistä Arctic Panorama -lomakyläprojektia vastaan, vaadittu kaupunkia katkaisemaan kaikki Israel-kytkökset ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorisen suulla julistettu, että Suomen ei tulisi olla turvallinen maa israelilaisille.
Vasemmiston antisemitismi ei ole rauhan tie
Garedew painottaa, että Suomessa tulisi olla nollatoleranssi antisemitismille sekä palestiinalaisaktivismille ja ‑mielenosoituksille.
– Hyvin suurella todennäköisyydellä mielenosoituksia masinoidaan myös ulkomailta, vaikka joukkoon vasemmistolaisia yliopistonuoria eksyykin. He tuskin edes ymmärtävät Palestiina-aktivismin ja iskuhuutojen linkittyvän suoraan Hamasin ja muiden islamilaisten terroristiryhmien pyrkimyksiin pyyhkiä Israel maailmankartalta.
– Terroristit käyttävät hyväkseen vasemmiston sinisilmäistä intoa edistääkseen omia väkivaltaisia tavoitteitaan. Mielenosoituksissa on nähty äärijärjestöjen lippuja ja käsimerkkejä ja huudettu antisemitistisiä iskulauseita. Olen jo tehnyt näiden kieltämiseksi toimenpidealoitteen, Garedew kertoo.
Ruotsissa tilanne on jo mennyt pidemmälle. Palestiina-aktivistit lähtivät seuraamaan kotimatkalla ollutta kokoomusministeriä ja huutelemaan aggressiivisesti syytöksiä häntä vastaan.
– Vasemmistoaktivistien antisemitistinen tie ei todellakaan ole rauhan tie, Garedew painottaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- puolustustarvikevienti Israel-yhteistyö Palestiina-aktivismi asevienti puolustusteollisuus terroristit Pinja Vuorinen Kaisa Garedew Antisemitismi Israel Vasemmisto Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Seppänen syyttää vasemmistoliittoa antisemitismin lietsonnasta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen vaatii viestipalvelu X:ssä vasemmistoliittoa vastuuseen antisemitismin lietsonnasta. Seppänen pitää juutalaiseen matkailuyrittäjä Simon Bitoniin kohdistunutta häirintää täysin tuomittavana.

Palestiinan puolustajat turvautuivat israelisoituun antisemitismiin – juutalaisvaltion toimet Gazassa rinnastettiin polttouunien aikaan
Palestiinalaisia tukevat ryhmät eivät kaihda yli lain ja ymmärryksen meneviä toimia arvostellessaan Israelin iskuja Gazassa. Uumajassa Israelin toimet palestiinalaisia vastaan rinnastettiin juutalaisten kohtaloon keskitysleireillä. - Uumajan tapaus on kouluesimerkki israelisoidusta antisemitismistä, sanoo tutkija.

Antikainen: Vasemmistonuoret radikalisoituvat – Minja Koskelan hiljaisuus on jo kannanotto
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ei ole vieläkään suostunut kommentoimaan Vasemmistonuorten ympärillä paisuvia kohuja.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää













