

Hakkarainen Alueviestissä ja Punkalaitumen Sanomissa.
Hakkaraiselta kaksi aloitetta: Sukupuolikiintiöt turvapaikkoihin, loikkareiden tehtävät varaedustajille
Puoluetyömies Matti Putkonen nosti Tuumaustunnilla esille kaksi varapuheenjohtaja Teuvo Hakkaraisen aloitetta. Hän kiitteli myös pienten riippumattomien lehtien toimintaa
– Kun perussuomalaiset aloitteet, lakiesitykset ja linjaukset ovat pääsääntöisesti jääneet pyykkipojalle riippumaan vain toimittajien nähtäväksi, joudumme hakemaan uusia reittejä, joiden kautta saamme viestimme mahdollisimman monen suomalaisen tietoisuuteen. Siksi olemme ainakin kerran kuussa pitämässä työmiehen tuumaustunteja, koska tällä tavoin tavoitamme kahdestasadasta kolmeensataan tuhatta suomalaista, Putkonen alusti. Tämän verran on seuraajia Suomen Uutisten ja Järviradion kautta.
– Nykyiset kansanedustajamme kiertävät hyvin kenttää vieden eteenpäin sanomaa. Paikalliset pienet lehdet ovat suhtautuneet meihin asiallisesti ja yhdenvertaisesti ja julkaisevat linjauksiamme. Tässä oli viikonvaihteessa hyviä esimerkkejä – Sastamalassa, Huittisissa ja Punkalaitumella. Alueviesti uutisoi Hakkaraisen esityksestä, jossa turvapaikan saaneiden osalta alettaisiin toteuttamaan sukupuolikiintiöitä.
Hakkarainen kertoi Alueviestille, että maailman hädänalaisista ihmisistä 80 prosenttia on naisia ja lapsia. Luku pohjaa eri avustusjärjestöjen tietoihin.
– Miten tämä luku näkyy Suomen maahanmuuttopolitiikassa? Sukupuolikiintiöitä ollaan vaatimassa niin pörssiyhtiöiden hallituksiin kuin päätöksentekoonkin, mutta miksei maahanmuuttoon? Eikö tänne pitäisi ottaa juuri niitä, jotka eniten apua tarvitsevat?, Hakkarainen kysyi Alueviestissä.
Lex Hakkaraisella rotia loikkareille
Putkonen kertoi myös toisesta esimerkkistä, jonka Punkalaitumen Sanomat julkaisi. Siinä oli juttu Hakkaraisen lakialoitteesta, jolla vahvistettaisiin äänestäjien kuluttajansuojaa.
– On äänestäjien pettämistä, jos kansanedustaja tai kunnanvaltuutettu loikkaa toiseen ryhmään kesken kauden. Lex Hakkarainen varmistaisi, että äänestäjät saisivat koko vaalikauden verran sitä, mitä ovat tilanneet.
Hakkarainen kuvasi aloitettaan Punkalaitumen Sanomissa 16.11 seuraavasti:
– Esitän, että mikäli henkilö vaihtaa ryhmää tai siirtyy perustettavaan uuteen ryhmään, hänen tilalleen nousisi varajäsen ja loikkaaja olisi seuraaviin vaaleihin astu sivussa päätöksenteosta. Seuraavissa vaaleissa hän voisi olla mukana.
– Tässä olisi aineksia jopa valtakunnalliseen lööppiin, Putkonen pohdiskeli Tuumaustunnilla.
Tuumaustunnin videotallenne.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää








