

Jussi Halla-ahjo ja Leena Meri Tuumaustunnilla 17.11.2017. / MATTI MATIKAINEN
Jussi Halla-aho Tuumaustunnilla: Julkisen vallan ensisijainen tehtävä on toimia Suomen ja suomalaisten edunvalvojana
Perjantain Tuumaustunnilla puhunut puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) muistutti siitä, mikä erottaa perussuomalaiset kaikista muista. Halla-ahon mukaan julkisen vallan tulee ajaa Suomen ja suomalaisten etua. Tätä perussuomalaiset kutsuvat sisäiseksi solidaarisuudeksi.
– Ohjenuorana pitää olla puolueen linja, ei se, mitä gallupeissa tapahtuu. Toisaalta meidän pitää entistä voimakkaammin keskittyä juuri poliittisiin kysymyksiin, koska ne koskettavat ihmisten elämää, Halla-aho taustoitti.
Tuumaustunnin videotallenne. Halla-ahon osuus alkaa kohdassa 6 min 30 sek.
Halla-ahon mukaan sanailu sinisten kanssa on syytä lopettaa, vaikka itse kullakin on ymmärrettävästi kiusaus osallistua siihen.
– Sinisille meitä vastaan hyökkäily on ainoa keino saada julkisuutta, muille puolueille tämä riitely on herkkua, mutta meille siitä on haittaa.
Entä mikä on se poliittinen linja, johon pitää keskittyä?
– Kesäkokouksessaan elokuussa eduskuntaryhmä tiivisti ja kiteytti linjamme sanoihin ”Kansallinen etu ja sisäinen solidaarisuus”. Tämä on myös tällä viikolla julkaistun vaihtoehtobudjettimme nimi. Kansallinen etu tarkoittaa sitä, että meidän mielestämme suomalaisen julkisen vallan ensisijainen tehtävä on toimia Suomen ja suomalaisten edunvalvojana. Ei siis esimerkiksi poliittisten tai taloudellisten intressiryhmien tai monikansallisten suuryritysten edunvalvojana, eikä ensisijaisesti muiden maiden kansalaisten edunvalvojana.
– Solidaarisuudella taas tarkoitamme sitä, että julkisen vallan tehtävä on edistää kaikkien suomalaisten etua. Meidän positiivinen visiomme on Suomi, jonka jokainen suomalainen voi kokea olevan myös hänen asiallaan. Nämä arvovalinnat erottavat meidät voimakkaasti muista puolueista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten jäsenmäärä reippaassa kasvussa – nettokasvua kesän jälkeen 15 %

Putkonen höykytti tuulivoimasuhmuri Mauri Pekkarista oikein olan takaa – ”Tällaista röyhkeyttä ei löydy kuin kepulaisilta”

Hakkaraiselta kaksi aloitetta: Sukupuolikiintiöt turvapaikkoihin, loikkareiden tehtävät varaedustajille

Halla-aho sotesta: ”Kyseessä on tulonsiirto veronmaksajalta terveysalan yksityisten jättiläisten taskuihin.”

Johan oli keskustelu – PS esitti rikkaiden säätiöiden ja yhdistysten verollepanoa, Petteri Orpo turvautui karkeaan ivaan

Perussuomalaiset: Raha tulee taloutemme rattaisiin työstä ja yrittämisestä

Kankaanniemi: Hallitus ei tunnista köyhyyttä
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













