

Halla-aho: “Perussuomalaisten linjasta on tulossa valtavirtaa Euroopan politiikassa”
Perussuomalaiset ovat tuomassa takaisin näkemystä siitä, mitkä ovat yhteiskunnan perustehtäviä: Niitä ovat muun muassa kansalaisista huolehtiminen sekä turvallisuudesta ja rajavalvonnasta huolehtiminen, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi Lahdessa.
Halla-aho sanoi Lahdessa, ettei halua lähteä veikkaamaan etukäteen seuraavien eduskuntavaalien tulosta.
-Pyrimme nyt tekemään mahdollisimman hyvän vaalikampanjan ja saavuttamaan sillä hyvän tuloksen. Perussuomalainen ohjelma on Suomelle hyvä. Tarkoitus on avata kaikille, miksi otamme sellaisia kantoja kuin otamme.
Perussuomalaiset ovat viime aikoina puhuneet paljon julkisesta taloudesta ja siitä, miten sitä pitää hoitaa.
-Perussuomalainen linja on se, että täytyy elää suu säkkiä myöten ja kasvattaa yhteistä kakkua, että jaettavaa olisi enemmän. Tämä liittyy myös kiinteästi veropolitiikkaan.
Kysymys tärkeysjärjestyksestä
Perussuomalaisia on usein arvosteltu yhden asian puolueeksi vaikka tällainen näkemys ei anna todellista kuvaa. Halla-aho korosti, kuinka maahanmuutto ei ole poliittisena kysymyksenä lillukanvarsi.
-Maahanmuutto liittyy hyvin kiinteällä tavalla julkiseen talouteen, mutta se liittyy myös yhteiskuntarauhaan ja turvallisuuteen.
Halla-ahon mielestä poliittinen keskustelu on liikaa jumittunut maahanmuuton ympärille, vaikka kysymys on paremminkin asioiden tärkeysjärjestyksestä, eli siitä, miten julkista rahaa jaetaan.
-Maahanmuutto on valtion taloudelle miljardiluokan musta aukko. Jos tällaisia rahoja esitettäisiin käytettäväksi vaikka tieverkon kunnostamiseen, siitä nousisi äläkkä. On tullut aika puhkaista tämä paise, Halla-aho sanoi.
Halla-ahon mukaan perussuomalaiselle puolueelle ja sen äänestäjille yhteiset nimittäjät eivät löydy perinteiseltä oikeisto-vasemmisto-janalta vaan ne löytyvät esimerkiksi yhteisestä näkemyksestä koskien sitä, mitkä ovat yhteiskunnan perustehtäviä.
-Meidän perussuomalaisten linja ei ole mitenkään erityisen radikaali. Olemme vain tuomassa takaisin sitä muutenkin erittäin laajaa näkemystä siitä, mitkä ovat yhteiskunnan perustehtäviä: Niitä ovat muun muassa kansalaisista huolehtiminen sekä turvallisuudesta ja rajavalvonnasta huolehtiminen. Kummallista, että tällaisia näkemyksiä pidetään nykyään radikaaleina, Halla-aho sanoi.
Hallitusyhteistyöstä
Vanhojen puolueiden puheenjohtajat ovat ilmoittaneet viime aikoina, ettei hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa tule kysymykseen.
Halla-ahon mukaan muiden puolueiden irtisanoutuminen perussuomalaisista on suunnattu vaalipropagandaksi.
-Pidän melko kyseenalaisena esittää sellaista viestiä, että perussuomalaisia on turha äänestää koska perussuomalaiset eivät kelpaa hallitukseen. Tosiasiassa perussuomalaiset ovat hyvin yhteistyökykyisiä moneen suuntaan, koska emme ole perinteinen oikeisto- tai vasemmistopuolue.
Halla-aho muistutti, kuinka perussuomalaisten linjasta on itse asiassa tulossa valtavirtaa Euroopan politiikassa, kuten Ruotsissa, jossa ruotsidemokraatit nauttivat suurta gallup-kannatusta juuri vaalien alla.
-Perussuomalainen linja on se, mihin kaikki EU-jäsenvaltiot ovat väistämättä menossa.
Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on sinänsä valmis osallistumaan seuraavaan hallitukseen, mutta ei millä hinnalla hyvänsä.
-Parhaiten voi tietysti vaikuttaa hallituksessa, mutta siinä on aina omat ongelmansa, koska hallitukset Suomessa ovat koalitiohallituksia.
-Perussuomalaisilla on muista puolueista eroavia lähtökohtia ja linjauksia muun muassa Eurooppa- ja maahanmuuttopolitiikassa. Hallitusyhteistyön osalta on lähdettävä siitä, että emme voi antaa periksi äänestäjille niistä teemoista, jotka ovat tärkeitä sekä puolueelle että äänestäjille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Raatikainen: EU:ssa rynnitään kohti liittovaltiota – “Kansallisvaltioilta viedään tuhkatkin pesästä’
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää