

SU, arkistokuvaa
Halla-aho: Ruotsista saapuvat turvapaikanhakijat majoitettava parakkikylään Lappiin
Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.) esittää turvapaikanhakijoiden majoittamista parakkikylän rakentamista Ruotsin rajan välittömään läheisyyteen. Turvapaikanhakijat majoitettaisiin sinne hakemusten käsittelyn ajaksi.
– Yksi toteuttamiskelpoinen keino leikata vastaanottokustannuksia, ehkäistä turvapaikanhakijoilla tehtävää tilanvuokrausbisnestä ja vähentää Suomen houkuttelevuutta olisi rakentaa Ruotsin vastaisen rajan välittömään läheisyyteen valtava parakkikylä, johon kaikki hakijat sijoitettaisiin hakemusten koko käsittelyn ajaksi. Majoitustilat minimistandardeilla ja kaikki rahallinen tuki pois, Halla-aho esittää.
Halla-ahon mukaan Frontexin mukaan EU-alueelle on tammi-elokuussa saapunut laittomasti 506 536 henkeä, kun määrä viime vuoden samalla jaksolla oli 161 780. Tulijoita oli elokuussa lähes 160 000.
– Tulijat eivät siis lopu, ja tällä hetkellä suuri osa irakilaisista pyrkii Suomeen. On aivan selvää, että jos uusia turvapaikanhakijoita tulee 500–1000 kappaletta vuorokaudessa, nykyinen majoitusmalli, eli ihmisten kuskaaminen pitkin Suomea, on pian tiensä päässä. Jumppasalit loppuvat.
– Kaikkia turvapaikanhakijoita ei ohjaa Suomeen inhimillinen hätä ja vaino vaan Suomen liberaalit käytännöt kansainvälisen suojelun myöntämisessä ja perheenyhdistämisissä sekä anteliaat sosiaalietuisuudet. Lisäksi Suomelta puuttuu palautussopimukset keskeisten turvapaikanhakijoiden lähtömaiden kanssa. Tulijavirta on saatava katkeamaan pikaisilla toimenpiteillä, europarlamentaarikko korostaa.
– Olen kohtuullisen varma, että muut kuin todellista hätää pakenevat tulijat palaisivat viikon kuluessa Ruotsiin. Kun Ruotsi ei enää pystyisi tuuppamaan tulijoita Suomen riesaksi, se joutuisi valvomaan Tanskan vastaista rajaansa ja Tanska omaa etelärajaansa. Sisärajojen valvonta ja epäterveiden vetovoimatekijöiden purkaminen ovat ainoa keino lopettaa hallitsematon tilanne ja turvapaikkashoppailu EU:n sisällä, Halla-aho toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













