
Hallitus käy talouden, työttömyyden ja pakolaiskriisin kimppuun: ”Aikaa ei ole hukattavaksi”
Hallitus esitteli kevään toimintalinjaansa tiistaina valtiopäivien avajaisistunnossa. Aiheena oli pääministerinilmoitus hallituksen politiikasta vuonna 2016 ja keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi, että vaikka Suomi on useissa kansainvälisissä mittareissa vielä kärkipäässä, hyvinvointimme rahoituspohja on rapautumassa.
– Tarvitsemme merkittävän suoritustason noston kaikilla yhteiskunnan sektoreilla, jotta kykenisimme jatkossakin rahoittamaan nykyisenkaltaisia palveluita ikääntyvässä yhteiskunnassa. Siihen me suomalaiset kyllä pystymme, kun yhteinen tahtotila löytyy, Sipilä uskoi.
– Suomen uudistaminen on jäänyt pitkäksi aikaa tekemättä. Hallituksen toimintakykyä mitataan joka päivä hallitusohjelman ja uudistusten määrätietoisella läpiviemisellä – rohkeudella jatkaa. Aikaa ei enää kannata tuhlata uudistusten jarruttamiseen, vaan siihen, miten ne tehdään.
Työttömän työllistäminen toiminnan perusta
Hallituksen suunnitelma on julkisen talouden tasapainottaminen, rakenteellisten uudistusten tekeminen ja edellytysten luominen talouskasvulle sekä työllisyyden parantumiselle.
Velaksi eläminen loppuu vuonna 2021. Työttömän työllistymisen pitää olla kaikkien päätösten ajuri. Siksi pitää talouden kasvuedellytyksiä vahvistaa. Yrittäjyyden edellytyksiä parannetaan monilla tavoilla.
Työllistämisen kynnystä madalletaan lakipaketilla, joka tulee keväällä eduskuntaan ja voimaan kesällä 2016. Paikallisessa sopimisessa on otettava merkittävä askel eteenpäin, samalla kun henkilöstön asemaa vahvistettava yrityksen päätöksenteossa. Työryhmä saa työnsä valmiiksi maaliskuun puoliväliin mennessä.
Pakolaisongelma kuntoon
Eduskunnan päälait sote- ja maakuntauudistuksista ja rahoituksesta tulevat eduskuntaan lausuntojen jälkeen ensi syksynä, ja voimaan 2019 alusta.
Kuntien karsinta etenee ja keventää kestävyysvajetta miljardilla eurolla. Kärkihankkeet etenevät, digitalisaatiota edistetään ja byrokratiaa puretaan. Kauppojen aukioloajat vapautettiin. Puun käyttöä rajoittavat rakennusmääräykset poistetaan.
– Pakolaiskriisin hallitsemiseksi tarvitsemme tehokkaita toimia kotimaassa ja EU:ssa. Turvapaikkaprosesseja on nopeutettava ja palautuspäätökset on pantava toimeen viivyttelemättä. EU-tasolla edellytyksenä on, että yhteisten ulkorajojen valvonta toimii, järjestelykeskukset Kreikassa ja Italiassa ovat käytössä, jäsenmaiden välillä taakkaa jaetaan tasaisemmin ja palautukset laitetaan toimeen heidän osalta, jotka eivät ole oikeutettuja turvapaikkaan. Aikaa ei ole hukattavaksi, Sipilä linjasi.
Sipilä painotti, että todellinen muutos esimerkiksi Syyriassa voidaan saada aikaan vasta, kun maata repivä konflikti saadaan loppumaan.
– Emme totisesti elä enää lintukodossa. Meidän on oltava entistä paremmin hereillä ja tehtävä entistäkin aktiivisempaa ulkopolitiikkaa, Sipilä painotti.
Veli-Pekka Leskelä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnassa jäi epäselväksi: Mistä oppositio säästäisi?

Lindström kannattaa paikallista sopimista ja henkilöstön aseman vahvistamista: ”Toivon, että tulosta syntyy sopimisen kautta”

Lindström: Kotouttaminen kiihtyy jo lähiviikkoina – kova urakka
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













