Hallitus ei lisää resursseja sisäilmasairaiden hoitoon

21.12.2017 |13:45

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä esitti 36 000 000 euron rahoitusta home- ja kosteusvauriosairauden tutkimukseen, diagnostiikkaan, hoitoon ja kuntoutukseen. Esitys kaatui tiistaina 19.12. äänestyksessä äänin 146-48.

– Esitimme konkreettisia toimenpiteitä sisäilmasairaiden auttamiseksi. Sairastuneet tulee siirtää kelvollisiin asuintiloihin mahdollisimman nopeasti ennen kuin sairaus pahenee työkyvyttömyyttä aiheuttavaksi, eduskuntaryhmä toteaa.

Lisäksi eduskuntaryhmä esitti, että sote-uudistuksen yhteydessä perustetaan 18 sisäilmapoliklinikkaa, vähintään yksi jokaiseen maakuntaan.

Hallitus säästää väärästä päästä

Asiantuntijoiden mukaan pitkäaikaisesta sisäilmaongelmille altistumisesta voi koitua elinikäisiä sairauksia, kuten astmaa, reumaa sekä allergioita. Suomessa terveydelle haitalliselle sisäilmalle altistuu jopa 800 000 ihmistä.

– Hallitus säästää väärästä päästä – jälleen kerran. Sisäilmasairaudet aiheuttavat valtavia kustannuksia vuosittain sairauksien ja työkyvyttömyyden myötä. Olisi ennen kaikkea myös inhimillistä auttaa ihmisiä ja estää sairauksia.

– Olemme kyllä huomanneet, että inhimillisyydellä hallitukselle ei kannata perustella mitään. Se nähtiin, kun hallitus vähensi ruoka-apua suomalaisilta ja toisaalta antoi rahaa laittomasti maassa oleville. Mutta luulisi, että heitä kiinnostaisi edes taloudellinen säästö, jonka ennaltaehkäisy sekä asianmukainen hoito ja tutkimus toisi, eduskuntaryhmä huomauttaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
5.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
8.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille

10.03.2026 |14:50

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää